19 helmikuun, 2018

Lakiksen kausi vetää väkeä

Lakiksen rinnekeskuksen hiihtokausi käynnistyi tammikuun puolivälissä. Sesonki on kuumimmillaan hiihtolomaviikkojen ajan ja jatkuu maaliskuun lopulle. Yrittäjä Jouni Niemelä arvioi, että kauden aikana Lakiksella käy noin 30 000 laskettelijaa ja hiihtäjää.

Teollisuushalli toteutumassa

Lappajärven kunnanhallitus on päättänyt käynnistää teollisuushallin rakentamisen. Se tekee kunnanvaltuustolle esityksen tarvittavasta määrärahasta, kun hankkeen

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.