Mikko Liikalasta Vimpelin vuoden yrittäjä

Mikko Liikalan (2. vas.) hommissa ovat Jorma Rintamäki, harjoittelija Arttu Hilli ja Jukka Mertaniemi.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Vuonna 2012 perustetun Vimpelin Metallityön suurimmat työnantajat ovat SSAB:n tehtaat Vimpelissä ja Alajärvellä sekä Mäkelä Alu. Se tarjoaa huollon ja kunnossapidon palveluita myös muille alueen yrityksille ja kauemmaksikin. Liikalan lisäksi yrityksessä työskentelee kahdesta kolmeen työntekijää.

Liikala on kehitellyt omia tuotteita, joita voi valmistaa hallissa, kun muilta töiltä jää aikaa. Kuntosalilaite kyykkykehikko, suksienvoiteluteline ja lyöntikehikko, johon voi harjoitella vaikka pesäpallon lyömistä, löytyvät Metallityön valikoimista.

Mainos

Syitä valinnalle Vuoden yrittäjäksi olivat muun muassa ne, että Mikko Liikala on siirtynyt sivutoimisesta yrittäjyydestä päätoimiseksi yrittäjäksi, ja hän on palkannut yritykseensä henkilökuntaa ja investoinut hankkimalla uudet tilat toiminnalleen. Lisäksi hän käyttää yrityksensä markkinoinnissa tämän päivän some-kanavia, perustellaan Vimpelin yrittäjät ry:stä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.