Lukijan mielipideartikkeli:

Muistio Venlan kahvikutsuilta

Vimpelin Venlalla, Alajärven Alvarilla ja Soinin Siirillä on tapana kokoontua ruotimaan sovittua teemaa. Venla oli ottanut kahvikutsunsa aiheeksi ystävämme Ension rakentaman ja kepulien niskaan sälyttämän katastrofiteorian. Vastasin Venlalle hyvinkin joutavani käväisemään hänen kutsuillaan tutustumassa Vimpelin keskustan py:n ja kunnan jäsenenä naapurien näkemyksiin Enskan katastrofiteoriasta ja panemaan havaintoni paperille. Venlan kertomat Alvarin laskelmat lisäsivät odotuksiani.

Jo ensimmäisen kupillisen aikana Venla kaipasi Alvarilta tietoa siitä, onko hän todella sairastellut naapureitaan enemmän. Alvari veti muistivihon lakkaristaan. Alvarin laskelmien mukaan Venlan yhteenlasketut sotemenot viideltä vuodelta 2009-2013 olivat olleet 17 660, Siirin 18 450, Alvarin 17 060, Evijärven Elviiran 18 880 ja Lappajärven Laten 17 450 euroa. Alvari selitti vielä, että näistä määristä melkein kolmannes oli mennyt erikoissairaanhoitoon. Alvari itse oli käyttänyt 2009-2013 perusterveydenhuoltoon 3 850, Late 3 740, Venla 3 720 ja Elviira 3 710 ja Siiri 3 560 euroa. Alvari selitti vielä, etteivät Venlan sotemenot poikkea oleellisesti Järvipohjanmaan, Kaksineuvoisen tai E-P:n sairaanhoitopiirin sotemenoista ja että joka toisin väittää niin lyököön näyttönsä pöytään. Tähän lisäsin, että Vimpelin lähes viiden miljoonan euron sivistystoimessakin on eletty oikein säästeliäästi.

Alvari kertoi personkupin juotuaan todellisen kuningastilaston, eli Venlan, Alvarin ja Siirin maksamat kunnalliverot + saamat valtionosuudet 2009-2013. Kirjasin Alvarin esittämät luvut: Alvari 27 450, Siiri 26 990 ja Venla 24 770 euroa. Venla laski nopeasti päässään Soinin kunnalla olleen käytössään 2009-2013 Siirin kuntapalveluhin 2 220 euroa enemmän kuin Vimpelillä Venlan palveluihin. Alvari ynnäsi, että kun tuo 2 200 kerrotaan Vimpelin väkiluvulla, niin päästään lukuun 7.2 milj. euroa. Venla hoksasi heti, että systeemi on sorsinut 2009-2013 Vimpeliä 7,2 miljoonalla eurolla Soiniin verrattuna huolimatta siitä, että Venlan veropotti oli samana aikana yli 3 000 euroa Siirin pottia suurempi. Siinä Alvarin mukaan onkin Ension uskottelemien grafiikkakäyrien salaisuus eikä suinkaan Vimpelin sotemenoissa ja epäili Ension unohtaneen Vimpelin kuntatalouden rapauttaneen yhden putken systeemin tulleen voimaan 2010.

Siiri lupasi kutsua henkiystävänsä luokseen pohtimaan Järvipohjanmaan tulevaisuutta saavutetun Keskustan tavoitteiden mukaisen sotesovun jälkeen. Alvari epäili Järvipohjanmaan tarpeellisuutta Vimpelin ja E-P:n sotepiirin välissä, kun uudessa mallissa on 19 sotepiiriä nykyisten noin 200 orgaanin sijasta. Venla kertoikin menevänsä siksi kunnan johdon puheille esittämään, että Vimpeli ilmoittaa salkkumiehille heidän olevan tarpeetonta tulla enää tänne märehtimään vimpeliläisten kuntapalveluista kun soteuudistuksen jälkeen Vimpeli pystyy järjestämään tarvitsemat muut palvelut paljon paremminkin kuin toiset Etelä-Pohjanmaan kunnat.

Lue lisää

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Pesäpallokauden kynnyksellä Matti Lehto kysyy mielipidekirjoituksessaan, mikä on VImpelin Vedon linja pelikuulutusten osalta. Kuva: Lasse Pippola.

Mielipide 2

KIRJOITIN viime vuonna mielipiteeni pesäpallo-ottelujen kuuluttamisesta. Se julkaistiin elokuussa 2023 Ilkka-Pohjalaisessa ja Järviseudun Sanomissa. Olin

Pohjanmaan Kristillisdemokraattien naisjärjestö vetoaa lapsen oikeuteen viettää aikaa vanhempiensa kanssa.

Kallisarvoinen lapsi

Lasten hätä ja nuorten ahdistus täytyy ottaa nyt todesta. Meillä on faktatietoa siitä, miten terveyden

Pesäpallokauden kynnyksellä Matti Lehto kysyy mielipidekirjoituksessaan, mikä on VImpelin Vedon linja pelikuulutusten osalta. Kuva: Lasse Pippola.

Mielipide 2

KIRJOITIN viime vuonna mielipiteeni pesäpallo-ottelujen kuuluttamisesta. Se julkaistiin elokuussa 2023 Ilkka-Pohjalaisessa ja Järviseudun Sanomissa. Olin

Pohjanmaan Kristillisdemokraattien naisjärjestö vetoaa lapsen oikeuteen viettää aikaa vanhempiensa kanssa.

Kallisarvoinen lapsi

Lasten hätä ja nuorten ahdistus täytyy ottaa nyt todesta. Meillä on faktatietoa siitä, miten terveyden

Jaa tämä juttu:

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.