Jos ei ajankohtaista tänään, niin milloin sitten?

On aina oleva käsittämätöntä, millä oikeudella tietorikas aikamme on ylvästellen hyväksynyt tuhovoimien ihanteen. Onhan valta tavoitteiden toteuttamista. Myös vastuun odotukset ovat suurimmat niillä, jotka tietävät eniten, ja joilla sitä valtaa on.
Ihmisen osa tosin täällä maailmassa on silläkin tavoin häkellyttävä, että koskaan yhdelläkään ihmisellä ei ole ollut selkeää tietämisen eikä ymmärtämisen velvoitetta.
Lisäksi hirveä eksytys yllättää milloin hyvänsä. Kansojen johtajatkaan eivät aina ole voineet varjeltua, kun se nappaa ja takavarikoi elävän itsenäisen ajattelun. Rohkeneepa se silloin toivottaa, ole nyt oma itsesi ja iloitse ja riemuitse riennoistasi.

Onneksemme monet ovat saaneet omista arvokkaista elämän kokemuksistaan parhaan tuen isoissa asioissa, enkä itsekään ole jäänyt kokonaan näistä osattomaksi.
Saan kiittää niitäkin ihmisiä, jotka ovat rohkaisseet lahjoittaessaan minulle hyviä kirjoja; “koska sinä tutkit asioita”. Liioittelua – vaan kerrommeko vähän itsestämme.
Nuorena sain lahjaksi vapaan tiedon etsinnän mielenlaadun, siitä olen ollut hyvin kiitollinen kohtalolleni. Vaikka tämä ei tee aina elämää “mukavaksi”, usein vaan vaikeammaksi, tyydyn kyllä nurkumatta siihen mitä varten olin varustettukin.
Itseoppineena olen saanut perehtyä aistien takaisiin, sähkötekniikan sisäisiin salaisuuksiin, perehtyä runsain määrin syiden seurauksiin, työtehtävissä toimien. Luulisin lujasti näidenkin seikkojen ainakin jollakin tavalla opastaneen, valaisseen omassa pimeydessäni muidenkin asiayhteyksien entistä suurempaan oivaltamiseen.
Mutta miksi aikojen vieriessä on täytynyt niin paljon tehdä yrityksiä ihmisyyden asian hyväksi? Eikö San Franciscon Ihmisoikeuksien julistus pulman ratkaissutkin, että “ihmiselle on annettu järki ja omatunto, jotka opastavat oikeaan toimintaan”.
Tässä suurkaupungissa sijaitsi vahvan sotasataman mahti ja arkkipiispan istuin, se käyttää kai valtaansa sielläkin kirkolliskokouksissa. Asevarustelu ja omantunnon mykistys näyttävät kiihdyttäneen tapahtumista, jota ei haluta, eikä mistään säädetä.
Mutta miksi tiedosta täysin osattomat villit ryöstivät, surmasivat ja söivät toisiaan?
Kolmen erikoisalan tohtori ja Nobelin rauhanpalkinnon saaja, Albert Schweitzer, kertoi itse kokemuksistaan Lambarenen viidakkosairaalasta. Täysin luonnontilaisten saatua tietoa hoidon mahdollisuuksista viidakon vitsauksiinsa, he saattoivat soutaa omaisensa ruuhella kaukaa aarniometsien ja vesien keskeltä sairaalan rantaan. Mutta henkinen elämä ei vielä riittänyt yhteydenottoon hoitohenkilöiden kanssa. Näin he saattoivat jättää omaisensa yön pimeyden turvin sairaalan pihaan. Viidakon pedot olivat toisinaan ehtineet syödä tämän onnettoman ihmisen melkein kokonaan.
Eikö yhteiskunta tarkoitakin yhteisesti suunniteltua elämisen tapaa. Kenelläkään ei ole mahdollisuutta yksin tietää riittävästi tärkeistä tosiasioista. “Toisen käden tieto” ja “sopeutuminen” yhdessä ovat itsetiedottoman pakkovallan vaarallisimpia liittolaisia.
Syyttely ei liene vaativampaa kuin erehtyminen eikä kaunistelukaan. Eikö voitaisi kehittää rakentavampaa osallistumista, sen tapaista, että hallitsevat hyvin vakuuttuvat ansioituneensa tehtävissään tavalla, että valta on palkkiota hyväksyviltä hallittavilta.
Kuka kertoisi miksi innostava demokratia väsähti onnettomuuksien odotukseen.
OAL

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.