Lappajärven kunnan investointirahaa käytetään kuluvan vuoden 2026 aikana urheilu- ja liikuntapaikkojen kunnostamiseen sekä Kanavapuiston jatkohankkeeseen.
–Kuntatalous on tiukka ja joudumme miettimään tarkkaan tulevia investointeja. Tämän kesän investoinnit tulevat tarpeeseen, toteavat Lappajärven kunnan tekninen johtaja Juha-Matti Näykki ja vapaa-aika sihteeri Anssi Kuusela.
Hernesniemen kuntoradalla on luvassa maanparannusta tavoitteena parantaa ulkoreitin pohjaa kesä- ja talvikäyttöä varten.
–Kuntoradalle on kasvanut rikkaruohoa ja kosteat osat ovat herkkiä roudan vaikutukselle. Siellä tehdään maanparannusta ja uusitaan pinnoite mitä todennäköisimmin kivituhkapäällysteeksi. Se on hyvä ylläpitää. Hiihtoreittiä varten saadaan myös latupohja tasaisemmaksi. Maatyöt aloitetaan vasta syksyllä, kun golfkausi on päättynyt. Kuntorata on käytössä syksyllä maatöistä huolimatta.
Stadio Nissillä kunnostustyöt ovat jo käynnissä.
–Katsomon laudoitus on uusittu. Betonirakenteinen katsomo on jo aikansa nähnyt ja pohjarakenteet eläneet. Parempi olisi metallirakenteinen katsomo, mutta pelkästään vanhan purkaminen on niin suuri investointi, että siihen ei tällä hetkellä ole varaa.
Kuuluttamo saa kesän aikana uuden maalipinnan ja välinevarastoa laajennetaan.
–Kuuluttamoon on tulevaisuudessa tulossa jotain rakenteellisiakin muutoksia, kunhan kuulemme yleisurheilujaoston tarpeista. Kentän välineistön osalta ongelmana on ahtaus, sillä kentänhoito ja urheiluvälineet ovat samassa varastossa. Nykyistä varastoa on tarkoitus laajentaa pienellä ulokkeella, että saadaan tiettyjä välineitä sinne varastoon.
Kanavapuiston jatkohanke etenee
Kunta on varannut tälle vuodelle 10 000 euroa pumptrack-radan suunnitteluun ja vuodelle 2027 30 000 euroa toteuttamiseen.
–Lappajärven Rullalautailijat ry hakee hankkeelle rahoitusta. Kunta on mukana, sillä rata on suoraan suunnattu lapsille ja nuorille. Rata tulee keskeiselle paikalla koulujen yhteyteen ja se lisää kunnan ilmaisia liikunta- ja aktiviteettipaikkoja. Hankesuunnitelmat ja kustannusarvio on tehty, rata piirretty ja luvitus haettu. Elinvoimakeskuksen myönteisen päätöksen ja muun rahoituksen varmistuttua rakentaminen voidaan aloittaa ensi kesänä.
Kanavapuisto on saanut Aisaparin kuntakohtaista hankerahaa kokonaisuudessaan noin 85 000 euroa. Kunnan oma rahaosuus on 20 000–30 000 euroa, jolla tänä kesänä rakennetaan muun muassa esteetön vessa.
–Etusijalla rakentamisessa ovat esteetön vessa sekä kotaan yhdistyvä terassi ja venelaituri. Lisäksi alueelle tulee kaksi tulistelupaikkaa ja Geoparkin iso opastekyltti. Puu- ja kivilajipuistoa ehostetaan muun muassa viimeistelemällä istutusaltaita ja lisäämällä valaistusta kiville ja puille.



