Kauhava hakee Maanpuolustuksen kannatussäätiöltä 200 000 euron avustusta Suomen Jääkärimuseon saamiseksi uusiin tiloihin. Asiasta päätti kaupunginhallitus kokouksessaan 13. huhtikuuta. Samalla se antoi teknisten palveluiden toimialalle toimeksiannon selvittää vaihtoehdot Jääkärimuseon uusiksi toimitiloiksi.
Kortesjärven puukoulua on kaavailtu Jääkärimuseon uudeksi tilaksi ja asiaa tutkineen toimikunnan raportin mukaan se sopisi tarkoitukseen. Tilan valmistelu museotoimintaa varten maksaisi viime vuonna tehdyn arvion mukaan noin 1,1 miljoonaa euroa, mikä edellyttäisi ulkopuolista rahoitusta. Toimikunnan saaman selvityksen mukaan tulevaisuudessa Suomen Jääkärimuseolle on etsittävä vaihtoehtoinen sijainti.
Suomen Jääkärimuseo toimii tällä hetkellä Kortesjärven entisessä kunnanvirastossa. Rakennus on sisäilmaongelmainen. Puukoulun ohella mahdollisia sijoituspaikkoja Kortesjärvellä museolle voisivat olla esimerkiksi entisen terveyskeskuksen tilat tai yhtenäiskoulu.
Maanpuolustuksen kannatussäätiö on toiminut vuodesta 1953 lähtien maanpuolustuksen hyväksi. Se toteuttaa tarkoitustaan myöntämällä vuosittain avustuksia toimintaan ja määräaikaisiin hankkeisiin, jotka edistävät säätiön tavoitteiden toteutumista. Säätiö myöntää vuosittain avustuksia muun muassa maanpuolustusta edistävän valistus- ja tutkimustyön tukemiseen. Kevään hakemusten jättöaika kannatussäätiölle päättyy 15. huhtikuuta.
Osallistavalla budjetoinnilla hankitaan kausikortteja kirjastoihin
Kaupunginhallitus päätti vuoden 2026 talousarvioon sisältyvän osallistavan budjetoinnin 10 000 euron määrärahan käytöstä. Määrärahalla hankitaan kausikortteja kulttuuri-, urheilu- ja liikuntatapahtumia tarjoavilta yhdistyksiltä ja yrityksiltä. Kuntalaiset voivat lainata kausikortteja kirjastosta ja osallistua näitä käyttämällä maksuttomasti tapahtumiin.
Kaupunki osti Vähämaan ja Kaltiokankaan tilat yhteensä 178 000 eurolla. Tilat sijaitsevat Ylihärmässä Pohjanmaanväylän ja Vaasantien risteysalueella ja niiden yhteispinta-ala on noin 4,5 hehtaaria.



