MTK-Järviseutu ry kokoontui tiistaina 31. maaliskuuta kevätkokouksen merkeissä Ravintola Välilaskussa. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat, tehtiin pienen sääntömuutoksen ensimmäinen käsittely ja luotiin katse alkavaan kasvukauteen.
Kokouksessa vahvistettiin vuoden 2025 tilinpäätös, joka osoitti 20,09 euron ylijäämää. Vuosikertomus osoitti, että yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden 2025 lopussa 747 henkilöä ja jäsentiloja oli 248.
–Jäsenistön passiivisuus on kuitenkin huolenaihe, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Ahopelto.
Kokouksessa myös hyväksyttiin pieni sääntömuutos, jonka mukaan yhdistys ei osallistu työmarkkinatoimintaan, eikä yhdistyksellä ole työmarkkinatoimintaan liittyviä tavoitteita. Muutos vaatii vielä toisen käsittelyn syyskokouksessa.
Helmikuussa 2027 Jyväskylässä järjestettävään liittokokoukseen yhdistyksen edustajaksi valittiin Antti Hernesniemi ja hänen varaedustajakseen Juha Kamppila.
Tuleva kevät tuo tullessaan perinteiset kylvöjen siunaukset yhdistyksen toimialueen kuntiin. Jäsenistöä muistetaan myös kesäedulla; 50 prosentin alennuksella pääsylippujen hinnoista mihin tahansa Evijärven, Lappajärven tai Vimpelin alueen tapahtumaan.
MTK-Etelä-Pohjanmaan järjestöasiantuntija Hanna Helander toi kokoukseen terveiset ajankohtaisista aiheista. Esille nousivat muun muassa elintarvikemarkkinalain muutostarpeet, kananmunasektorin vahva vienti ja lihan tuotanto, kulutus ja vienti. Järjestö valmistautuu parhaillaan seuraavaa hallituskautta edeltävään vaikuttamiseen.

Joko luit nämä?



