Juttu lyhyesti
Muistisairaudet lisääntyvät nopeasti. Aikainen sairauden toteaminen ja lääkityksen aloitus parantavat ennustetta. Muistisairauksia voi ehkäistä: elintapoihin kannattaa kiinnittää huomiota jo keski-iässä.
Järviseutu on ollut muistisairauksien osalta katveessa aiempina vuosina – tutkimuksiin tultiin useita vuosia keskimääräisesti myöhemmin kuin muualla. Nyt palvelun pariin hakeudutaan aiemmin ja palvelupolku toimii paremmin. Geriatri ja yleislääketieteen erikoislääkäri Tarja Keto-Tenhunen työskentelee sekä Kauhavalla että Alajärvellä eli maakunnan pohjoisen osan alueella ja osana työtään diagnosoi erilaisia muistisairauksia.
–Muistisairaudet lisääntyvät, se on fakta. Myös tietoisuus niistä on lisääntynyt ja diagnostiikka parantunut. Enää diagnoosi ei myöskään ole mikään tuomio, vaan mahdollisuus avun saamiseen. Monet suurten ikäluokkien edustajat ovat nähneet vanhempiensa sairastavan muistisairauksia ja kammoksuvat ajatusta, että itselle kävisi samoin. Lääkitysten markkinoille tulo mullisti aikoinaan muistisairaiden elämän, lohduttaa Keto-Tenhunen.
Elämänlaatu paranee, lääkkeet jarruttavat sairauden etenemistä ja säilyttävät toimintakykyä.
Muistihoitajalle kannattaa mennä varmuuden vuoksikin
Muistisairauksien riskitekijät ovat samanlaiset kuin sydän- ja verisuonisairauksissakin: ikä, korkea kolesteroli ja verenpaine, liikkumattomuus, uniapnea, tupakointi ja päihteet.
–Näppituntuma on, että viimeisen vuoden sisällä on tullut tutkimuksiin paljon seitsemänkymppisiä eli tässä yhteydessä nuorehkoja henkilöitä. Se on hälyttävä merkki.
Jos huolestuu omasta muististaan tai haluaa saada mielenrauhan, ensimmäinen osoite on muistihoitaja.
–Paljon vastaanotolla käy sellaisiakin, joilla suvussa on muistisairautta, terveystarkastuksen omaisesti varmistamassa, onko kaikki kunnossa. Perinnöllisyyttä tulee vastaan melko vähän. Jos sitä on geeneissä, sairastutaan yleensä jo työikäisinä, mutta muilla on saumoja vielä itse vaikuttaa siihen sairastumiseen. Testeihin on helppo mennä ja ne on helppo tehdä. Varsinaiseen muistisairauteen liittyy usein sairauden tunnottomuutta, eli omaa tilannetta ei ymmärretä.
Alle 70-vuotiaiden diagnoosit tehdään neurologisella puolella.
Kaikki muistiongelmat eivät johdu muistisairauksista
–Muistihoitajalla käy testeissä paljon kuusikymppisiäkin, mutta silloin on usein taustalla esimerkiksi masennusta. Kaikki muistiongelmat eivät ole muistisairautta, mutta masennustesti kuuluu osana tutkimuksiin. Masentunut tosin usein korostaa muistioireita, kun taas muistisairaasta saa sen vaikutelman, ettei ole mitään hätää.
–Jos muistitestissä todetaan, että oiretta on, hoitaja ohjelmoi laajat verikokeet eli muistilabrat, jotka tulevat sitten geriatrille nähtäväksi. Jos on aihetta, jatketaan pään kuvantamisella. Joskus jätetään seurantaan, katsotaan vuoden päästä uudelleen, mikä on tilanne. Testien jälkeen katson tulokset ja arvioin, mitä tehdään.
Geriatrin vastaanotolla monelle voi olla etälääkärien aikana yllätys, että lääkäri käy kirjaimellisesti kiinni ja perusteellisessa lääkärintutkimuksessa otetaan kantaa moneen asiaan, ei vain muistiin. Vastaanotolla saattaa mennä kaksikin tuntia.
Jos läheisen tilanne aiheuttaa huolta, kannattaa toimia
Jos läheisen muistista ja selviämisestä on huolta, mutta hän ei ole halukas tulemaan vastaanotolle, lääkäri vinkkaa ehdottamaan, että mennään yhdessä. Varhainen diagnosoiminen on aina hyvästä.
Jos tuttu henkilö muuttuu ja käytös herättää huolta, Keto-Tenhunen suosittelee huoli-ilmoituksen tekemistä.
–Se ei ole kyttäämistä tai pahantahtoisuutta, vaan oikeaa huolenpitoa vaikeassa ja hankalassa tilanteessa. Meille tulee paljon potilaita sen kautta, kun tilannetta on alettu selvittää ja muistiongelmat havaittu taustalla.
Perussairaudet hoitoon ja palvelun tarve arvioon – ruokailua unohtamatta
Jos potilaalla havaitaan muistisairaus, pyritään lääkitys aloittamaan mahdollisimman pian. Samalla perussairauksien hoito tarkistetaan.
–Sitten tulee seuranta ja tarvittaessa palvelutarpeen kartoitus. Jos asiakas tarvitsee apua arkeen, on mahdollista saada ateria- ja siivouspalvelua, kotihoidon käyntejä, ja lääkerobotti on monella apuna. Suosittelemme päivätoimintaa ja yhdistystoimintaa, annamme monenlaista ohjausta asioiden järjestämiseen, kuten edunvalvonta, liikunta- ja ravitsemusohjeet.
Ravitsemus on iso asia muistipotilaan hoitoa. –Se, että ruokahalu menee, kuuluu muistisairauksiin yleisesti, tällöin kotihoidosta valvovat ruokailua ja seuraavat painoa. Yleiskunnolla on ennusteelle iso merkitys. Jos sairastelee ja joutuu vaikka sairaalaan, se voi osaltaan heikentää taas muistia.
Lääkityksen lisäksi suositellaan itsehoitoa.
–Liikunta on ihan älyttömän tärkeää aivoille. Ja se, että on jotain järkevää tekemistä sekä sosiaalisia kontakteja, tunne, että elämällä on vielä jokin tarkoitus. Kolmas sektori on hyvin tärkeä toimija terveyspalveluiden ohella: esimerkiksi Kauhavalla muistiyhdistykset toimivat vilkkaasti, Järvi-Pohjanmaalla omaishoitajayhdistys tekee samaa työtä. Sieltä saavat vertaistukea sekä muistisairas että omainen. Muistipuisto.fi-sivustoa suosittelen, sieltä löytyy paljon asiaa ja pelejä muistin tueksi.
Kuinka hoitoon pääsee?
Hoitoon pääsyä vaikeuttaa ikäihmisten kohdalla se, että digitaitoja ei ole, ja yhteystietoja palveluihin voi olla hankala löytää.
–Muistihoitajalle voi varata aikaa ihan terveyspalveluiden yleisestä numerosta, vinkkaa Tarja Keto-Tenhunen.
Hän on pitänyt meteliä hyvinvointialueen tiedottamisesta. –Sitä tarvittaisiin enemmän ja niin, että se tavoittaisi kaikki. Esimerkiksi niin tärkeät kausirokotukset voivat jäädä ottamatta, kun niistä ei tule tietoa tai aika pitäisi varata netissä. Kun muistihoitajan vastaanotolle pääsee, saa lisää yhteystietoja ja tietoa palveluista.
Pelimerkit asetetaan keski-iässä
Muistisairauksista puhuttaessa keski-iässä asetetaan pelimerkit, joilla mennään loppuun saakka, vertaa Tarja Keto-Tenhunen.
–40–50-vuotiaana hyvä alkaa tarkkailla verenpainetta, kolesterolia ja verensokeria sekä huolehtia liikkumisesta, hyvistä elämäntavoista ja painonhallinnasta. Isoja askeleita ovat myös tupakoinnin lopettaminen sekä alkoholin käytön vähentäminen. Alkoholi on tosi iso riski: ihmiset kuvittelevat kohtuukäytön rajat korkeammiksi kuin ne ovat. Aina kannattaa vähentää.
Muistisairauksien lisääntyessä Keto-Tenhunen näkee, että siitä on tehtävä uusi normaali sekä yhteiskunnassa että yksilötasolla, osattava suhtautua muistisairauksiin tavallisena ilmiönä.
–Yhteiskunnan ei tule muuttua vaikeammaksi, vaan toimia niin, että lievän muistisairauden kanssa pärjäisi ja voisi olla mahdollisimman itsenäinen.



