Jo 90-luvun laman aikaan eräs eteläpohjalainen psykohistorioitsija kirjoitti työelämän kovenevasta ilmapiiristä. Tuntuu siltä, että inhimillisyys on kadonnut ja päätöksiä ohjaavat nykyään vain taloudelliset arvot. Osa-aikaisten työntekijöiden määrä on kasvanut huomattavasti: esimerkiksi hoitoalan työntekijöistä joka viides on määräaikaisessa työsuhteessa. Nykyhallituksen politiikan koetaan lisäävän epävarmuutta, ja tulevaisuudentutkijat puhuvatkin postmodernista ajasta, jota leimaa jatkuva epävakaus.
Ennen paikkakunnilla tunnettiin perinteiset ammatit: pappi, lääkäri ja opettaja. Tämän päivän tilanne on toinen, ja jokainen voi tykönään päätellä, miten työ on muuttunut. Erään tuttavani sanoin työelämä on nykyään varsin säälimätöntä ja raadollista. Jyväskylän yliopiston tutkimus osoitti eroja opettajien painotuksissa: luokanopettajilla korostuu huoli lapsen tulevaisuudesta, kun taas aineenopettajilla painottuvat työkokemus ja luokanopettajia parempi palkkaus.
Hoitoalaa pidetään edelleen vahvasti kutsumusammattina. Suomen Kuvalehti tutki yläkouluikäisten ammattiarvostuksia, ja kärkeen sijoittuivat palomiehet, hoitoalan ammattilaiset sekä psykologit. Selvästi heikoimmin arvostettiin kansanedustajia ja puhelinmyyjiä.
Konsultti Antti Suvanto totesi jo seitsemän vuotta sitten sosiologien tehneen havainnon, jonka mukaan asennoituminen työhön noudattaa ”normaalijakaumaa” – eli samaa tuttua kumpua kuin ylioppilaskirjoitusten arvosanat. Suvannon mukaan vain harvat ovat todella intohimoisia työnsä suhteen. Viimeaikaiset havainnot tukevat tätä, ja esimerkiksi työttömien suojaosan poistaminen on nähty virheenä, joka on entisestään heikentänyt työmotivaatiota. Aiheesta tehty kansalaisaloite (53 083 nimeä) on edennyt eduskuntaan ja on parhaillaan asiantuntijakierroksella. Orpon hallitus saattaakin jäädä historiaan hallituksena, joka loi poikkeuksellista epävarmuutta ja uuden syvän laman. Julkisessa keskustelussa ja tiedottamisessa asian etenemisestä on kuitenkin oltu varsin vaitonaisia.
Työkäytännöillä on suuri merkitys työssä viihtymiseen ja työn merkityksellisyyteen
Nykyistä työelämän epävarmuutta voidaan verrata varhaiseen teolliseen vallankumoukseen Englannissa, jolloin työntekijöiden oikeuksia tai ammattiyhdistysliikettä ei vielä tunnettu. Toinen suuri muutos on ollut digitalisaatio, joka on samankaltaistanut eri ammatteja. Inkeri Hakamies tutki vuonna 2021 tarkastetussa väitöskirjassaan museotyöntekijöiden arkea digitalisaation alkuvaiheessa. Tutkimus osoitti, etteivät työntekijät olleet valmiita muutokseen. Kokemukset olivat negatiivisia: ihannetyö muuttui byrokraattiseksi, eikä ydintehtäviin jäänyt enää riittävästi aikaa.
Työkäytännöt vaikuttavat suoraan ammatti-identiteettiin, työssä viihtymiseen ja työn merkityksellisyyden kokemukseen. Poukkoileva ja työntekijän asemaa heikentävä politiikka huonontaa työpaikkojen ilmapiiriä, mikä korostaa entisestään johtajuuden merkitystä. Tämä kehitys uhkaa lisätä asiantuntijoiden ”aivovientiä” Ruotsiin, missä on jo huomattu suomalaishoitajien vaikea tilanne. Nykyinen työvoimapula muistuttaakin monella tapaa 1950-luvun alkupuolta.
Lasse Pippola


