Kun Järviseudulla tarvitaan laavua tai kylätaloa, joululehteä tai tapahtumaa, se tehdään ite. Ei juurikaan odotella apua muualta, ehkä haetaan avustusta jostakin, mutta tekijöinä ovat kökkähenkiset kyläläiset, ukot ja akat.
Nämä kökkähenget eivät kuitenkaan tee talkoitaan yksin, vaan kokoontuvat seuroihin ja yhdistyksiin. Puhaltavat tehdessään yhteiseen hiileen.
Yhdistysrekisterin mukaan Järviseudun alueella on rekisteröitynä viitisen sataa yhdistystä. Oppineiden ja säätyläisten tieteellis-taloudelliset, tiukasti valvotut ja vain harvoille avautuneet seurat ovat kasvaneet kaikille saavutettavana oleviksi toiminnan pesäkkeiksi. Itsenäisyyden saavuttamisen jälkeen, vuonna 1919 säädetty yhdistyslaki takasi kaikille yhdistymisvapauden. Siitä kasvoi nykyisen yhdistystoiminnan tukiranka.
Vaikka seura- ja yhdistystoimintaa eittämättä oli Järviseudulla jo ennen 1920-lukua, seurojen rekisteröinti systematisoitui uuden lain myötä. Nuorisoseuroista se vahvasti alkoi. Alajärven Levijoenkylän NS on yhdistysrekisterissä rekisterissä olevista yhdistyksistä vanhin järviseutulainen yhdistys (perustettu 26.6.1920). Monet muut alueemme kylät seurasivat nuorisoseuroineen kohta perässä. Vähitellen perustettiin kotitalousseuroja, metsästysseuroja ja urheiluseuroja. Osin jo ennen sotia, mutta erityisesti sotien jälkeen yleistyvät poliittiset seurat, veljesliitot ja uskonnolliset yhdistykset. Nykyisin alueeltamme on kymmeniä harrastusseuroja ja lukuisia erityisseuroja, jokaiselle jotakin.
Järviseutu on seuratoiminnan uniikkia aluetta. Täällä tehdään suuria kokonaisuuksia pienellä porukalla tyyliin ”kukaan ei tule auttamaan, jos emme tee sitä itse”. Hankerahoitus ja leader-toiminta ovat tuoneet polttoainetta yhdistystoimintaan. Osarahoitusten turvin voidaan toteuttaa entistä vaativampia hankkeita, voidaan kehittää, toteuttaa innovaatioita ja kokeilla uutta. Tätä tukee alueellamme esim. Aisapari ja esimerkkinä onnistujasta olkoon vuoden 2025 Etelä-Pohjalainen kylä Lakaniemi-Pokela-Pyhälahti.
Aina on kuitenkin olemassa se isolla kirjoitettu Mutta: Mistä löytyvät tekijät? Kökät kasautuvat yksille, talkootyö maistuu entistä harvemmille, tekijöitä puuttuu. Tosiasia on, että eläkeläiset ovat yhdistysten peruspilarit, heillä on nuorempia enemmän aikaa. Heillä on kuntoa ja osaamista.
Ruuhkavuosien talkoolaiset ovat urheilu- ja liikuntaseurojen ja harrasteryhmien voimahenkilöitä: kuskaavat, valmentavat ja organisoivat. Nuoria kiinnostavat projektimuotoinen seuratyö ja erityisseurat. Ja hyvä näin. Kuitenkin, vaikka meillä on vahva tahto ja pitäjäylpeys, vaikka meillä on toimintakulttuuri, ilman nuoria olemme rakentamassa museoita.
Toinen Mutta on rahoitus. Kaikkea ei voida tehdä ihan ilman rahaa, vaikka pienellä rahalla tehdäänkin. Siksi se 15–30 euron vuosittainen jäsenmaksu sen seuran tilille, jonka läheiseksi koet, on erityisen tärkeä. Järviseutulainen supervoimamme, kökkähenki, tarvitsee elääkseen hiileen puhaltajia.
Sirpa Salomäki
