Nykypäivänä opettajien oppilaisiin kohdistamaan väkivaltaan puututaan herkemmin kuin menneinä vuosikymmeninä ja saa julkisuuttakin. Sodan jälkeen ja omana kouluaikanani se oli aika yleistä. Vimpelin kokoisessa paikassa näistä tapauksista usein vaiettiin ja huhu vain kiersi, että ”se on saanut varoituksen tai varoituksia”. Väkivalta oli luokassa usein nöyryyttävää tyyliin: ”mitä vanhemmat ajattelivat sinusta kun sinut teki”. Se taitaa olla räikein minkä olen kuullut. Se oli toki ennen 70-lukua.
Omana kouluaikana oppilaisiin käytiin käsiksi, tukistettiin, annettiin luunappia, retuutettiin, haukuttiin koko luokan kuullen ja annettiin jälki-istuntoa oppilasta kuulematta. Hyvin näkyvä rangaistus oli nurkkaan laittaminen. Meidän aikana opettajalla oli auktoriteetti ja ne hyväksyttiin. Jo opettajahuoneeseen meneminen jännitti ja pelottikin oppilaita. Nykyään tilanne on aivan erilainen. Oppilaiden erilaisuutta mielestäni ymmärretään paljon paremmin. Tarkkailuluokkia ei enää ole.
Muistan tapauksen, kun opettajamme kävi käsiksi oppilaaseen ja oppilas vaan kysyi opettajalta syytä menettelyyn ja asiallisesti. Väkivaltaisen tilanteen näkivät kaikki oppilaat. Olen nyt joskus myöhemmin ottanut keskusteluissa näitä asioita esille, mutta jotkut puhuvat niistä vaitonaisesti. Muistivat kyllä tämän tapauksen. Luokassa tuli välittömästi ahdistava ja hiljaisuus, moneksi viikoksi. Meidän aikanamme vaikutti siltä, että välikohtaukset painettiin villaisella, eikä opettajaa irtisanottu.
Ankara kuri ja leiman saaminen oli yleistä ja siitä joutuivat meidänkin kouluaikanamme jotkut oppilaat kärsimään kokien epäoikeudenmukaista kohtelua, johon vaikutti sosiaalinen tausta. Se näkyi opettajan puhetavassa ja äänensävyssä oppilasta kohtaan.
Eräs samalla luokalla ollut oppilas totesi opettajasta, että hänen mielialansa vaihteli ja hän oli arvaamaton. Oli niin sanottuja piinaviikkoja. Muistan ne piinaviikot ala-asteella. Oppituntien ilmapiiri oli joidenkin opettajien tunnilla painostava ja tässä suuria eroja oli ”kansankynttilöiden” välillä.
Kokonaisuudessaan kouluissamme oli työrauha. Koulukiusaamiseen puututtiin kuitenkin riittämättömästi, kuten nykyäänkin.
Opetusvuosinani en juuri koskaan kuullut, että oppilas olisi joutunut törkeän väkivallan kohteeksi, korkeinaan oli ”pientä painimista”.
Lasse Pippola
