Vimpelin kunta tuottaa vuoden 2026 alusta lähtien kaikki sivistystoimen palvelut jälleen itsenäisesti. Muutos koskee varhaiskasvatusta, esi- ja perusopetusta, lukiokoulutusta sekä kirjastotoimea. Palveluiden ylintä päätösvaltaa käyttää jatkossa uusi, seitsemänjäseninen sivistyslautakunta, jonka valtuusto valitsee ensi viikolla.
Sivistyspalveluissa työskentelevä henkilöstö siirtyy Vimpelin kunnan palvelukseen niin sanotulla liikkeenluovutuksella. Käytännössä tämä tarkoittaa, että työntekijöiden palvelussuhteet jatkuvat entisin ehdoin, eikä arjen työssä tapahdu merkittäviä muutoksia.
Organisaatiossa tapahtuu kuitenkin muutoksia tehtävien ja toimivallan osalta. Vimpelin lukion rehtori Marko Timon virkaan liitetään sivistysjohtajan tehtävät. Varhaiskasvatuksen kokonaisuudesta vastaa jatkossa Vimpelin päiväkodin johtaja Seija Aho, ja kirjastotoimen käytännön toiminnasta huolehtii Riitta Alatalo.
–Hallintoa ei ole kasvatettu raskaaksi, vaan olemassa olevien rautaisten ammattilaisten toimenkuvia on laajennettu, Timo sanoo.
Sivistystoimen uudelleenjärjestelyllä on myös taloudellinen ulottuvuus. Mikäli lukion toimilupaa ei olisi haettu, olisivat sekä Vimpeli että Alajärvi menettäneet noin puolen miljoonan euron rahoituksen.
–Omien sivistyspalveluiden tuottaminen ei tule Vimpelille sen kalliimmaksi. Budjetillisesti mennään samoissa luvuissa kuin aiempinakin vuosina, toteavat Marko Timo sekä hallinto- ja talousjohtaja Eveliina Nokua-Keisanen.
Uudistus on vaatinut työntekijöiltä ahkeraa ponnistelua, mutta ei uniin asti kuitenkaan.
–Käytännössä koko ”pulju” piti pistää pystyyn neljässä kuukaudessa, Nokua-Keisanen kertoo.
Hän kertoo nopean aikataulun herättäneen monessa ihmetystä, kun vastaavat muutokset vievät tyypillisesti vähintään vuoden.
Luottavaisin mielin ensi vuoteen
Vimpelissä uskotaan vahvasti tulevaan, vaikka haastava aika ja organisaatiomuutos tuonee mukanaan myös kehittämiskohteita.
–Otamme asiat käsittelyyn sitä mukaa kun niitä eteen tulee. Olisi mahdotonta kuvitella, ettei mitään kehitettävää tulisi, Timo ja Nokua-Keisanen pohtivat.
–Luottavaisin mielin kuitenkin kohti ensi vuotta siirrytään, vaikka taloudesta täytyykin pitää tiukasti kiinni.
Kunnalla on samanaikaisesti käynnissä muitakin suuria hankkeita kuten liikuntahallin rakentaminen, uuden koulun ja päiväkodin suunnittelu sekä tulevan kesän Pesäpallofestivaalit ja Itä–Länsi-ottelut. Lisäksi pitäisi kehittää matkailua ja saada uusia asukkaita. Moni on varmasti miettinyt, riittävätkö pienen kunnan rahkeet kaikkeen? Kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli naurahtaa:
–Tilastojen valossa ei varmaankaan, mutta Vimpelistä löytyy sellaista positiivista väkitukkoisuutta, jonka avulla on monesta hankalasta paikasta selvitty.
Leijonanmielen mukaan kuluneen vuoden aikana moni asia on ottanut merkittävän harppauksen eteenpäin. Vimpeli sai lähes 600 000 eduskunnan niin sanottua joululahjarahaa tiehankkeisiin, pian saadaan uusi liikuntahalli ja koulun sekä päiväkodin suunnittelutoimikunta on nimetty ja se kokoontuu ensimmäistä kertaa jo ensi viikolla. Lisäksi asuntorakentamista on suunnitteilla ja ensi vuodelle työstetään suurta aurinkoenergiahanketta.
–Jos hanke saadaan maaliin, ensimmäisten vuosien tulot ovat miljoonaluokkaa per vuosi, tasaisella taulukolla laskettuna, Leijonanmieli kertoo.
Ensi vuoden hän kertoo kunnalle olevan eräänlainen seurantavuosi. Tarkkailussa ovat muun muassa valtion rahoituksen kehittyminen ja aurinkoenergiahankkeen eteneminen. Tasapainottavia toimenpiteitä tehdään tarpeen mukaan.
–Meillä on koko kunnassa, kunnanhallituksessa ja valtuustossa hyvä, eteenpäin pyrkivä henki. Ei ole epäilystäkään, etteikö tällä porukalla selvittäisi mistä vaan, Leijonanmieli summaa.




