Mitä Raamattu sanoo pahansuopaisuudesta? Synonyymi on sanalle ilkeys. Mikä tekee ihmisestä ilkeän ja miksi siitä on tullut ilmiö, kun ei ole mitään positiivista sanottavaa, vaikkapa silloin, kun henkilöt eivät ole tavanneet muutamaan vuoteen tai vuosikymmeniin.
Matt. 15:18–20 sanotaan: ”Mutta se, mikä tulee suusta ulos, lähtee sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. Nämä saastuttavat ihmisen, mutta pesemättömin käsin syöminen ei saastuta ihmistä.” Ensimmäisessä Pietarin kirjassa luvussa 3:10 asiaa perustellaan ”Sillä: joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, hillitköön kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta.”
Efesolaiskirje puolestaan neuvoo (4:29–30) ”Älköön suustanne lähtekö mitään sopimatonta puhetta vaan ainoastaan sellaista, mikä on hyvää, tarpeellista ja rakentavaa, mieluista niille, jotka kuulevat. Älkää tehkö murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä…”
Varsinaisen ilkeyden tavoite on haavoittaa henkisesti. Usein ilkeily kohdistuu toisen ihmisen ominaisuuksiin tai kykyihin. Yksi ilkeyden pahimmista lajeista on kiusaaminen, joka on pahansuopaa, tarkoituksellista ja toistuvaa. Ilkeys versoo kaunaisessa ympäristössä. Ilkeys on tuntemus, jota on tutkittu hyvin vähän. Psykologisesta näkökulmasta se on kuitenkin erittäin mielenkiintoinen aihe. Ilkeys tai pahansuopuus on negatiivinen voimakas psykofysiologinen reaktio, joka on koettu petoksen, pettymyksen tai jonkinlaisen henkilökohtaisen loukkauksen seurauksena.
Ilkeys on tuntemus, joka liikkuu kahden joen välillä: toinen on katkeruus, joka syö ihmistä, ja toinen on hallitsematon suru. Ei ole helppoa käsitellä loukkauksia, nöyryytystä ja hylkäämistä, varsinkin kun ne ovat peräisin rakkaussuhteesta. Monissa tapauksissa emotionaalinen kypsymättömyys, kostonhalu ja huonot tai äkkipikaiset päätökset johtavat tällaiseen käyttäytymiseen.
Tarve satuttaa jotakuta, vaikka tuolla henkilöllä onkin meille tärkeä emotionaalinen merkitys, on ihmiselle yleinen ominaisuus. Kirjallisuudessa ja elokuvateollisuudessa on annettu meille lukuisia tarinoita, jotka toistavat tätä klassista juonta. Emme vain tunnu ymmärtävän tai muistavan, että ihmisen, jota rakastamme tai rakastimme, satuttaminen on itsemme satuttamista.
Yleinen esimerkki ilkeydestä tai pahansuopuudesta romanttisissa suhteissa on se, kun entinen kumppani aloittaa suhteen jonkun sellaisen ihmisen kanssa, joka on jätetylle osapuolelle läheinen.
Lasse Pippola
