Kun vimpeliläinen Maila Riihiaho katseli kolmea lapsuutensa mustavalkokuvaa, mieleen tuli halu nähdä kuvat väreissä. Ehkä opettajan työhön kuuluu luontainen uteliaisuus. Matematiikan, fysiikan ja kemian opettajana pitkään Vimpelin yläasteella työskennellyt Riihiaho ainakin tunnistaa sen omaksi luonteenpiirteekseen. Ja uteliaisuuttaan hän halusi kokeilla, miten käy, jos syöttää kuvatiedoston tekoälyn työstettäväksi. Senhän pitäisi analysoida myös kuvia ja puhetta sekä käydä keskusteluja. Mutta älyäisikö tekoäly tuoda noihin kolmeen kuvaan likimain oikeat värit? Ohjelma älysi niin tehdä.
Tekoäly siirsi punamekkoisen tytön vanhojen kuvien maisemiin
Seuraavaksi uteliaisuus heräsi antaa nuorelle Mailalle myös lapsuuden maisemat. Vanhoja Vimpelin kuvia löytyi internetistä. Maiseman ympäröimästä tytöstä muokkautui ikään kuin toinen henkilö. Riihiaho neuvoi ChatGPT-ohjelmaa pukemaan tytölle lempivärinsä mukaisesti punaisen mekon ja laittamaan tyttö seikkailemaan Vimpelin 1960-luvun kylänraitilla. Kone teki työtä ohjeistajan toiveiden mukaan.
Mattapintaiselle valokuvauspaperille Riihiaho on tulostanut punamekkoisen tytön seikkailuista kymmeniä kuvia Vimpelin uuden kirjaston kävijöille katsottavaksi. Yhdessä kuvista tyttö on viiruturkkisen kissan kanssa liki kirkon kiviaitaa, toisessa punaista mekkoa näkyy, kun tyttö talvimaisemassa kävelee kohti Laajaa, silloista kauppaa. Ilmeisen onnistuneita kyläkuvat ovat, sillä näyttelyn vieraskirjassa kiitetään kuvien tuovan lapsuusajan takaisin.
Yhdessä kuvassa tyttö on punaisessa talvitakissaan taustanaan luistelijoille jäädytetty Saarikenttä, jossa ennen luisteltiin. Outoa kuvassa on silta, jolla tyttö seisoo. Moista kaarisiltaa ei ole kuunaan nähty liki Saarikenttää.
–Ei olekaan, koska siinä, kuten monessa muussa kuvassa, yhdistyvät fakta ja fiktio, Riihiaho sanoo.
Eihän Riihiaho ole pikkulikkana käynyt Hallapuron suunnassa Lahden Anteron museotuvassakaan, vaikka tupakuvassa punamekkoinen neiti sievästi istuu mummoa vastapäätä. Kuvan lämminhenkinen tupaympäristö on siis aito, Riihiahon aikuisiällä kuvaama. Henkilöt vain kohtaavat paikassa tekoälyn voimin, ja koko mummeli on koneohjelman luoma kuvitteellinen hahmo.
Talvikuvien ohjeistusta tekoälylle Riihiaho piti välillä tuskastuttavana.
–Olen mielestäni aika pitkäpinnainen, mutta muutamia kertoja ärsyynnyin, kun kertomani idea, tunnelma ja yksityiskohdat eivät menneet perille. ChatGPT:n mielestä oli ihan sopivaa laittaa tyttö lyhythihaisessa mekossaan talvimaisemaan sukset jalkaan.
–Ja kun yritin sovittaa tyttöä puun taakse, sellaista piilosillaoloa tekoäly ei suostunut tekemään, vaikka miten yritin neuvoa.
Tekoäly on siitä helppo työkalu, että vaikka sille antaa huutia, ohjelma ei ole moksiskaan. Toisin kuin oikea työkaveri, se jaksaa jakaa korrektia palautetta niin kauan kuin ohjeistajan oma kone saa sähköä.
–Ymmärrän kyllä turhautumisesi. Ehkä nyt muistan paremmin, kone saattaa viestiä.
Riihiahon harmiksi kommunikointi älyohjelman kanssa tyssäsi pesäpallon kohdalla. Mikään viestien vaihto ei tuonut punamekkoista tyttöä pesispelin katsomoon. Taustaksi oli lopulta hyväksyttävä amerikkalaista pesäpalloa pelaavat henkilöt. Tämä kertonee tekoälyn ohjelmaa koodanneiden kulttuuritaustasta.
Oikean ja kuvaohjelmalla valmistetun fiktiivisen kuvan erottamisessa auttaa Riihiahoa sekä valokuvaharrastus että kiinnostus väreihin: koneen luomissa väreissä on jotain fantasian omaista siloa ja asennot sekä ilmeet voivat olla teennäisiä.
–Mutta tekoäly kehittyy koko ajan. Aidon ja muokatun erottaminen tulee vaikeammaksi. Joka tapauksessa tekoäly tulee vaikuttamaan arkeen nykyistä enemmän, halusi tai ei, Riihiaho toteaa. Hän pitää tekoälyä hyvänä renkinä, joka ohjeistaa vaikkapa taatelikakun teossa tai auttaa puhelimen käytössä.
–Työvuosina epäilin eläkkeelle jäämistä. Vähän pelkäsin, miten saan ajan kulumaan. Sen vuoksi ja siksi, että tykkäsin työstäni, en jäänyt heti eläkkeellä, vaan opetin kuusi lisävuotta. Enää en huoli ajan kulusta. Harrastukset vievät mukanaan.
Vuokko Pajala
