Lappajärven jäällä voi kauniina pakkasyönä nähdä kimaltelevan tuhansia timantteja. Ei kuitenkaan oikeita jalokiviä, vaan pakkasen ja kuutamon yhteistä taidetta – sellaista, jota vain jäätyneen kraatterijärven yllä on mahdollista nähdä.
Paljastan sinulle nyt salaisuuden, jonka vain harvat tässä maailmassa tietävät: kimaltelevan kraatterijärvi Lappajärven uumenissa on jo satojen vuosien ajan asunut Kipinä, kraatterijärven oma tonttu.
Kipinä on saanut nimensä siitä, että hänen silmissään tuikkii aina pieni, iloinen valo. Hän pitää huolta siitä, että järven ympärillä kaikki sujui joulun alla kuten pitääkin: että jouluvalot syttyvät ajallaan, että joulutortut eivät pala Nelimarkan leipomon uunissa, ja että lasten toivelistat ehtivät Korvatunturille ennen aattoa.
Mutta tänä vuonna jokin on pielessä. Kipinän oma, 300 vuotta vanha joulun taikakristalli, joka pitää yllä koko alueen joulumieltä, on kadonnut! Ilman sitä jäät eivät laula, eikä piparin tuoksu leijaile kyläteille.
”Minun täytyy löytää kristalli,” huudahti Kipinä. Hän nappasi taskuunsa tähtiluupin, puki ylleen punaisen nuttunsa ja suuntasi yön siniseen hämärään.
Matka kohti joulun taikaa oli alkanut.
Tarina jatkuu ensi viikolla.



