Lappajärven kunnanhallitus päätti kokouksessaan 3. marraskuuta siirtää Itäkylässä sijaitsevan Rantakankaan koulun myyntiä koskevan päätöksen seuraavaan kokoukseensa.
Tekninen valiokunta esitti Rantakankaan koulun myyntiä. Tekninen johtaja ja teknisen valiokunnan puheenjohtaja ovat tavanneet Itäkylän kyläyhdistyksen edustajia. Esillä oli suunnitelma, että kyläyhdistyksen hakemalla hankkeella mahdollistetaan maalämpöjärjestelmän asentaminen kiinteistöön. Kyläyhdistys vastaa hankinnasta 100-prosenttisesti. Mikäli maalämpöjärjestelmä asennetaan kiinteistöön, tulee hakijalla olla Lappajärven kunnan kanssa tehtynä 10 vuoden vuokrasopimus, tai vastaava sopimus, jolla taataan se, että järjestelmä säilyy kiinteistössä edellä mainitun ajan, 10 vuotta. Kyläyhdistys on tuonut ilmi, että he eivät vastaa tulevaisuudessa lämmitys- tai muista ylläpitokuluista, joita tulee esimerkiksi maalämmön tuottamisesta, tai sähkön kulutuksesta. Kyläyhdistys ei myöskään halua ostaa koulua itselleen. Varmuutta ei ole myöskään siitä, myönnetäänkö investointi kyläyhdistykselle.
Päätösehdotuksena oli, että Rantakankaan koulu asetetaan julkiseen myyntiin. Lisäksi kunnanhallitus linjaa, että mikäli koulua ei saada myytyä, tullaan koulun ylläpito lopettamaan.
Kokouksessa Heikki Honkaniemi esitti, että asian käsittelyä siirretään.
Kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että se siirtää asian käsittelyä seuraavaan kokoukseen. Väliaikana käydään neuvottelua Itäkylän Maa- ja kotitalousseuran edustajien ja Lappajärven kunnan edustajien kesken.



