Ihan kohta lokakuu vaihtuu marraskuun pimeyteen. Puiden oksat huojuvat tuulessa riipaisevan yksinään, ilman lehtiään. Ne ovat varisseet, värjänneet maan kamaran kullaksi, kunnes tuokin kauneus maatuu mustaksi. Elämän kiertokulku näkyy syksyssä. Kuolema on saapunut. Hetkeksi. Uusi vehreys on luvassa jälleen keväällä. Se pitää toivoa yllä.
Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.(Matt. 5:4)
Aamujen pimetessä sytytän kynttilän. Pimeä hetki suorastaan vaati sitä. Tuo pieni liekki tuo aamuun valoa, lohtua, turvaa ja lämpöä. Lempeä liekki on vahvempi kuin pimeys. Katson valon voittoa pimeästä ja tunnen Kristuksen läsnäolon. Hänen, joka sanoi:
Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12)
Lauantaina oli Pyhäinpäivä. Silloin kirkoissamme ja kodeissamme syttyivät monet muistokynttilät. Heille, joita kaipaamme ja ikävöimme. Heille, jotka ovat meidät jättäneet. Heille, joiden muisto kulkee mukanamme.
Rukouksen liekki loistaa taivaisiin. Jeesus, sinä tiedät, ketä kaipaan niin. (Virsi 917:5)
Surun syövereissä kanssaihmisten kohtaaminen voi tuntua vaikealta. Jokainen kohtaaminen muistuttaa omasta surusta ja ikävästä. Paha olo puskee pintaan. Mutta jokainen kohtaaminen on myös lohdutus. Osoitus siitä, että toisen surua ollaan valmiita jakamaan, antamaan tukea ja läheisyyttä. Ihmisten hyvyys näkyy osanotoissa, keskusteluissa ja halauksissa. Lähimmäistemme lohdutus kannattelee surevaa.
Rukouksen liekin tänään sytytän. Jeesus, sinä muistat rakkaan ystävän. (Virsi 917:7)
Tänäänkin Jeesus muistaa meitä. Kulkee rinnallamme ja siunaa meitä. Hän ei meitä hylkää.
Syksyn synkimpänäkin päivänä, rakkaitamme muistellessamme, meillä on toivomme ja tulevaisuutemme Jeesuksessa Kristuksessa. Hän varmisti ristikuolemallaan sen, ettei meidän tarvitse vaeltaa pimeässä, vaan meillä on lupaus paremmasta huomisesta.
Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan. (1. Tess. 5:10)
Mari Heijari
