Seuraava tapahtuma:

Seuraparlamentti tiivistää yhteistyötä kaupungin ja kolmannen sektorin välillä

Mirja Heinonen
Kauhavan hyvinvointipäällikkö Mirja Heinonen näkee yhteistyön kolmannen sektorin kanssa äärimmäisen tärkeänä. Kuvassa Heinonen Aarre-koiransa kanssa. Kuva: Heinoselta.
Mirja Heinonen
Kauhavan hyvinvointipäällikkö Mirja Heinonen näkee yhteistyön kolmannen sektorin kanssa äärimmäisen tärkeänä. Kuvassa Heinonen Aarre-koiransa kanssa. Kuva: Heinoselta.

Kauhavalla tehdään historiaa perustamalla seuraparlamentti. Hanke laitettiin alkuun tiedottamalla yhdistyksiä aiheesta keskiviikkona pidetyssä yhdistysillassa.

–Haluamme tiivistää kaupungin ja seurojen välistä yhteistyötä; se on kaupungin näkökulmasta äärettömän tärkeää. Kolmas sektori tekee todella arvokasta, ennaltaehkäisevää työtä asukkaiden hyvinvoinnin eteen, kertoo hyvinvointipäällikkö Mirja Heinonen.

Seuraparlamentti on asiantuntijaelin, jolla ei ole päätösvaltaa, mutta sen kokousmuistiot tuodaan tiedoksi elämänlaatulautakunnalle.

–Pidämme jatkossa kerran vuodessa yhdistysillan, johon kutsutaan kaikkien yhdistysten edustajat. Siitä valitaan kahden vuoden välein edustajat seuraparlamenttiin. Nyt toivomme yhdistyksiltä ehdotuksia edustajista 27. lokakuuta mennessä.

Seuraparlamentti perustetaan virallisesti 5. marraskuuta pidettävässä kokouksessa.

–Kokoonnumme neljästä kuuteen kertaa vuodessa, tarpeesta riippuen. Nyt aluksi laaditaan toiminnan vuosikello, johon kootaan käsiteltäviä asioita. Tärkeimpänä näen, että pääsemme yhteistyössä yhdistysten kanssa tekemään ja toteuttamaan esimerkiksi tapahtumia, selkeyttämään tehtävänjakoa sekä nostamaan esille asioita, joita seurat ja yhdistykset pitävät tärkeinä, kuulemaan, mihin he kaipaavat apua ja tukea.

Yhdistysilta saavutti suuren suosion

Kauhavalla on noin 300 rekisteröitynyttä yhdistystä, järjestöä ja seuraa, jotka myös toimivat aktiivisesti.

–Se näkyy muun muassa avustushauissa, kun liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelut jakavat tukea toimijoille. Paikalla yhdistysillassa oli 60–70 henkilöä, mikä oli positiivinen yllätys ja saimme keittää lisää kahvia.

Yhdistysillassa, jossa yhdistysaktiiveja innostettiin verkostoitumaan ja kehittämään yhdistysystävällisempää Kauhavaa, olivat esillä myös monipuoliset hankkeet, jotka aktivoivat syksyn aikana tuhansia kauhavalaisia.

Kauhava panostaa lasten ja nuorten hyvinvointiin hankkeiden avulla. Kauhava on vahvistanut sitoutumistaan lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen lisäämällä arjen liikuntaa ja aktiivisuutta. Arkiaktiivisuutta edistävän toimintakulttuurin luominen on koko kaupungin yhteinen tavoite, johon tartutaan yhteisvoimin. Tavoitteiden edistämiseksi on käynnissä useampi hanke, joilla pyritään kehittämään kuntalaisten hyvinvointia erittäin matalalla kynnyksellä.

Koulupäivien jälkeen on tänäkin syksynä tarjolla kattava kerhoja ja harrasteryhmiä hankevetoisesti. Tukea voi jatkossa saada myös siirtymisessä harrastamaan seuratasolle. Lisäksi hankerahoitukset mahdollistavat elintapaohjausta ja liikuntaneuvontaa, jotka jalkautuvat ympäri kaupunkia.

–Tarjoamme syksyn aikana kokeilua, jossa huolestuttavan vähän liikkuville oppilaille voidaan tarjota tukea arkiaktiivisuuden lisäämiseksi yksilöllisesti tai pienryhmän kautta.

Move all day -hankkeen välkkähaasteissa on liikuttu jo liki 500 tuntia

15. syyskuuta käynnistynyt Move All Day -kampanja on muutaman viikon ajan näkynyt koulujen käytävillä värikkäästi, haastaen koululaiset liikkumaan uusilla ja luovilla tavoilla. Kampanja kannustaa oppilaita liikkumaan yhdessä ja keräämään Move-pisteitä omalle koululleen välituntihaasteita suorittamalla. Haasteena voi olla pitää välitunnin ajan kolmen henkilön jalat irti maasta, tasapainoilla tai pallotella välituntien ajan. Haasteissa suoritustapaa ei ole haluttu rajata tarkkaan, vaan oppilaat saavat itse miettiä millä tavalla haaste toteutetaan. Koska suoritustapoja on monia, ne sopivat kaiken kuntoisille ja ne rohkaisevat oppilaita kokeilemaan erilaisia tapoja liikkua ryhmässä, mikä tekee liikunnasta hauskaa ja saavutettavaa kaikille. Voittajakoululle on lisäksi luvassa upea palkinto – VR -laseja. Ensimmäisten kampanjaviikkojen jälkeen johdossa on Kosolan koulu, jonka jälkeen Kortesjärven ja Voltin koulut. Jokaisella koululla on edelleen hyvät mahdollisuudet voittoon ja yläkoululaisten aktiivisuudella näyttäisi olevan iso merkitys lopputuloksen kannalta.

Perheet keräävät pisteitä kouluille bingoilla

Perheiden yhteinen aktiivisuushaaste Move -bingo kannustaa pieniin, arjen lomassa tehtäviin liikuntatehtäviin, jotka on suunniteltu erityisesti move-mittauksissa olevien harjoitteiden pohjalta. Haasteissa kannustetaan esim. jättämään auto kauppareissulla kauemmaksi tai keräämään perheenä venytyksiä tai lihaskuntoliikkeitä oman tason mukaisesti. Bingon avulla oppilaat voivat myös valmistautua move-testeihin ja kehittää liikuntataitojaan entistä monipuolisemmin.  Jokainen palautettu bingo kartuttaa oppilaan koulun pistepottia ja lisäksi palautettujen bingorivien kesken arvotaan 100 euron lahjakortteja. Move-mittaukset tehdään vuosittain 5. ja 8. -luokkalaisille.

Harrastamisen Suomen mallin hanke tarjoaa viikoittaisen harrastuksen noin 520 koululaiselle 

Harrastamisen suomen mallin hankkeessa tarjoillaan Kauhavan peruskoululaisille kattava tarjonta harrastusmahdollisuuksia koulupäivän jälkeen. Tarjolla on tänäkin lukuvuonna yhteensä n. 30 erilaista, viikoittain, pääsääntöisesti noin tunnin ajan kokoontuvaa harrastusryhmää. Harrastusryhmät vaihtelevat liikunnasta musiikkiin, kuvataiteisiin, käsitöihin ja digiharrastuksiin. Viikoittain toimintaan osallistuu noin 500 koululaista.

Sinua saattaisivat kiinnostaa nämä jutut

Jaa Somessa

Jätä kommentti