Lappajärveläissyntyinen Jenni Hyyppä, 47, voitti kaksi SM-kultaa viikonloppuna Lahdessa käydyissä fitnesskisoissa. Hyyppä voitti Masters + 35-vuotiaat -sarjan sekä Women’s physique yleinen -sarjan. Menetys ei ole TN-seuraa edustavalle Hyypälle uutta, sillä hän saavutti viime vuonna kaksi SM-kultaa sekä sijoittui EM-kisoissa viidenneksi. Hyyppä oli Lahden kisan päätyttyä tyytyväinen suoritukseensa.
–Sain korkeammat pisteet kuin viime vuoden SM-kisoissa, erityisesti vapaaohjelma oli parempi. Esiintyminen oli myös varmempaa ja rentoutuneempaa kuin aiemmin.
Hyyppä sanoo saaneensa lavaesiintymiseen varmuutta näyttelemisestä Kauhavan Ylihärmän nuorisoseuran Puuställin häät -teatteriryhmässä.
–Esiinnyimme viime keväänä parikymmentä kertaa. Näyttelemisen tuoma itseluottamus heijastui selkeästi kisasuoritukseen.
Masters-sarjan voitto takasi Hyypälle paikan marraskuussa Espanjassa käytäviin MM-kisoihin.
–On upeaa päästä edustamaan Suomea. Kisoihin lähden tekemään urani parhaan suorituksen. Ennen MM-kisoja osallistun vielä lokakuun aikana Virossa käytäviin kisoihin sekä Ruotsissa järjestettäviin Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin.
Lahdessa katsomossa kannusti myös Hyypän poika Jose.
–Sain lisävirtaa hänen kannustuksestaan. Paras palkinto oli huomata hänen laittaneen sosiaaliseen mediaan päivityksen, missä kertoi olevansa äidistä ylpeä.
Kisan jälkeinen dopingtesti oli kuitenkin jopa kilpailusuoritusta rankempi kokemus.
–Testaaminen kesti neljä tuntia, sillä minun oli juotava kuusi litraa nestettä saadakseni näytteen annettua. Onneksi se onnistui lopulta, Hyyppä nauraa.
Lajiin panostaminen herätti epäilyksiä, mutta se vain kannusti Hyyppää
Hyyppä kiinnostui fitnessistä reilut kymmenen vuotta sitten. Vuonna 2020 hän päätti panostaa lajiin tosimielessä.
–Aloin selvittää, kuka olisi minulle hyvä valmentaja. Löysin lopulta Jari ”Bull” Mentulan kautta Teemu Niemen, jonka kanssa aloitin yhteistyön. Hän on ollut työssään erinomainen, homma on toiminut.
Vajaat kolme vuotta sitten Hyyppä päätti panostaa lajiin entistäkin enemmän. Kaikki eivät kuitenkaan suhtautuneet suunnitelmiin suopeasti.
–Sain hieman epäileviä kommentteja. Minulle myös vihjailtiin, ettei minun kannata enää yrittää tosimielessä. Se antoi lisäkipinän. Päätin näyttää, ja aloitin hyvin päämäärätietoisen harjoittelun. Nyt voikin sanoa, että olen onnistunut.
Seinäjoella asuvalla Hyypällä riittää kiireitä urheilu-uran lisäksi muutoinkin, sillä hän työskentelee Järviseudun ammatti-instituutin Alajärven ja Alavuden toimipisteissä opettajana. Hän on myös yksi Lappajärven kesäteatterin omistajista yhdessä miehensä Kristian Hyypän sekä Miika Lahnalammen kanssa.
–Asioiden yhteensovittamisessa on ollut tietenkin haasteensa. Hyvällä suunnittelulla kaikki on kuitenkin sujunut, ja palaset pysyneet paikallaan.
Tomi Olli














