Jussi Lampi eläkkeelle: Teatteri antaa elämyksiä ja vie hetkeksi muualle

Vuodenvaihteen jälkeen Jussi Lampille jää aikaa keikkailulle. Kuva: Johanna Rautiainen.
Vuodenvaihteen jälkeen Jussi Lampille jää aikaa keikkailulle. Kuva: Johanna Rautiainen.
Vuodenvaihteen jälkeen Jussi Lampille jää aikaa keikkailulle. Kuva: Johanna Rautiainen.
Vuodenvaihteen jälkeen Jussi Lampille jää aikaa keikkailulle. Kuva: Johanna Rautiainen.

Alavudelle neljä vuotta sitten kotiutunut lappajärveläislähtöinen näyttelijä ja muusikko Jussi Lampi on siirtymässä vuodenvaihteessa eläkkeelle ja hyvästelee näyttämön joulukuun alussa Seinäjoki Areenalla järjestettävässä improvisaatiotapahtumassa.

Syksyn ajan Lampi esiintyy Seinäjoella Teatteri Hysterian Homma hoidossa, Rouva Ministeri -farssissa. Hän on kiitollinen siitä, että on saanut urallaan tehdä monenlaista teatteria.

–Farssissa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita sekä enemmän yleisön reaktioita. Keväällä meni Isä-näytelmä, joka oli rankka esiintyjällekin. Muistisairaus koskettaa suurta ihmisryhmää, omaisia, lähihoitajia, sairastunutta itseään sekä niitä, joilla on alkava muistisairaus.

Lampi pohtii, että ankeina aikoina teatteri on tärkeä kaikenikäisille. Sieltä haetaan elämyksiä. Kun ahdistaa, saa muuta ajateltavaa ja pääsee hetkeksi ihan johonkin muualle.

”70-luku oli hurjaa aikaa”

Kulttuurin merkitys on suuri ja tuntuu, että hallituksen isoilla leikkauksilla ei ole mitään tekemistä järjen kanssa. Kun edellisen kerran suunniteltiin kulttuurin tukien leikkaamista, tehtiin arvio elokuva-alan tukien synnyttämistä tulovirroista. Tällöin todettiin, että tukiraha palautuu vähintään kaksinkertaisena takaisin valtion kassaan, pohtii Lampi.  

Taiteilijan uransa Lampi aloitti muusikkona varuskuntasoittokunnassa: ”Parin vuoden jälkeen tuli mieleen, että en aio soittaa näitä samoja marsseja loppuikääni…”

–Sitten alkoivat bändihommat, ja 70-luku oli hurjaa aikaa. Sitä vain eli musiikkia koko ajan. Sitten tuli maalaisjärki. Harva elää musiikilla.

Lampi sanoo, että on saanut tehdä töitä hyvien ihmisten kanssa. Siitä on yrittänyt oppia ja muokannut omaa tekemistä ja suhtautumista tekemiseen. Koko ajan pitää pyrkiä itseään parempaan seuraan, koska siinä oppii ja siitä jää elämänohjeita. Hän on tyytyväinen, että tekemistä on riittänyt teatterin ja elokuvan saralla sekä keikkailevana taiteilijana.

Rooliaan julkisuuden henkilönä Lampi ei koe raskaana tai vaikeana. Baarissa tietysti joskus kyllästyttää, kun tullaan selittämään.

Kalliosta Alavudelle

Pitkäaikaista kotiseutua Helsingin Kalliota Lampi muistaa hyvällä. Kallio on kaupunki kaupungissa, kuin Vatikaani, hän hymähtää. Ihmiset katsovat toistensa perään, naapurit moikkaavat, vaihdetaan kuulumisia.

–Kalliossa on vaan niin hyvä meininki. Se on ihan omanlaisensa kaupunginosa.

Lampi kiittää myös nykyistä kotikaupunkiaan ja sanoo, että täällä on helppo olla ja hengittää. Porukka on loistavaa ja täällä on kaikki, mitä ihminen tarvitsee. Kallion kirkko toki puuttuu, mutta silti. Järvikään ei tökkää entistä lappajärveläistä yhtään silmään.

Alavuden rupeaman aloitti kulttuurikoordinaattorin vuoden pesti. Jo Helsingissä Lampilla oli ollut yhteys Teatteri Hysteriaan, jonne häntä pyydettiin Alavuden työn loputtua.

–On ollut ideaalitilanne saada työskennellä sekä Teatteri Hysteriassa että Seinäjoen kaupunginteatterissa. 

Eläkkeellä kaikkea kivaa, kuten musiikkia, elokuvia ja televisiota

Joulukuulle asti kalenteri on täynnä. Sen jälkeen Lampi sanoo tekevänsä musiikkijuttuja ja ehkä elokuvaosia sekä televisiotyötä. Viime vuosien isot teatteriroolit saavat nyt riittää; samoin päivittäinen 120 kilometrin ajaminen, jota teatterin tekeminen on edellyttänyt. Timo Rautiaisen kanssa on parin vuoden tauon jälkeen keikkasuunnitelmia keväälle 2026.

Yhteys Lappajärvelle on olemassa, mutta kesä meni töitä tehden Joensuussa ja nyt harjoitellaan seuraavaa teatteriesitystä, Lampi pahoittelee ja toteaa, että vaimo Marjo on prätkäreissuilla huolehtinut Lappajärvellä käynneistä kesän aikana.

Impro on yllätysten teatteria

Seinäjoki Areenalla juhlitaan Jussi Lampia makeiden naurujen säestyksellä 5. joulukuuta kello 19 improvisaatioteatterin merkeissä.

–Omalla Mitä sais olla -improryhmällä alettiin esiintyä 30 vuotta sitten, ja on tehty varmaan lähes 2 000 keikkaa. Tekeminen on sen verran selkäytimessä ja tunnetaan toisemme niin hyvin, että napsitaan aiheet ja pannaan pataan, kertoo Jussi Lampi.

Illan avaa kaksikko Minttu ja Ville. Sen jälkeen vuorossa on Seinäjoen oma ryhmä Improaalto. Lopuksi on vuorossa Mitä sais olla -ryhmä, joka palaa yhteen vuosikymmenen tauon jälkeen kunnioittamaan Lampin juhlapäivää.

Liput tapahtumaan saa hankittua Seinäjoki Areenan kotisivulta.

Aino Alppinen

Luitko jo nämä jutut?

Jaa Somessa

Jätä kommentti