Lappajärven kunnan 160-vuotisjuhlaa vietettiin Kivitippu Resortissa 15. syyskuuta juhlavaltuuston merkeissä.
Avajaissanat lausui kunnanjohtaja Sami Alasara, joka totesi kunnan 160-vuotisen taipaleen olevan pitkän: se on sitkeän, yhteisen hyvän eteen tehdyn työn, periksiantamattoman taistelun tulosta ja mahdollista uskosta esi-isien maata kohtaan.
–Se, että te täällä olette sankoin joukoin juhlistamassa tätä merkittävää matkaa, on merkki sitoutumisestanne olla myös tekemässä tulevaisuutta. Me elämme alueella, joka on geologisesti ainutlaatuinen. Tuo luonnonvoimien muovaama perintö on tehnyt Lappajärvestä erityisen paikan. Ei vain kartalle, vaan myös sydämissämme. Se, että tiedostamme tuon ainutlaatuisuuden, on myös vahva pohja Lappajärven tulevaisuuden historiassa.
–Samalla meidän oma, ihmisten historia on ollut voimaa täynnä. Lappajärvi on aina elänyt sitkeydestä, yritteliäisyydestä, ja vahvasta yhteisöllisyydestä. Maa on ollut pohjoista ja karua, mutta sitä on rakkaudella raivattu. Elanto on hankittu järveltä, pelloilta ja metsistä, mutta ennen kaikkea omalla päättäväisyydellä. Nämä hyveet; sitkeys, ylpeys omasta alueesta, yritteliäisyys ja lähimmäisenrakkaus ovat olleet kantava voima, ja niitä ovat edustaneet myös omat esivanhempani. Haluan sanoa, että henkilökohtaisesti olen ylpeä siitä, että omat juureni ovat tässä mullassa. Samassa maassa, jota sukupolvet ennen meitä ovat muokanneet ja varjelleet. Olkoon Lappajärvi jatkossakin ylpeytemme lähde, kotimme, turvamme toivo ja valo.
Alasara kiitti luottamushenkilöitä arvokkaasta työstä, samoin kuntalaisia ja yrittäjiä kunnan elinvoimaisena pitämisestä.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Juhani Laasanen oli kirjoittanut kunnan historiikin, jossa kävi läpi muun muassa koulujen ja koulutuksen historiaa Lappajärvellä, muisteli Halkosaaren tanssilavan suuruuden vuosia, Veikkojen toimintaa ja urheilua Lappajärvellä sekä kunnallishallinnon muutoksia.
–Aikana, jolloin asukkaita oli noin puolet nykyistä enemmän, oli kunnassa yksi lääkäri ja yksi terveyssisar sekä henkilö sosiaalitoimessa; asiat hoidettiin todella ohuella organisaatiolla. Kuitenkin 1960 Lappajärvellä oli kunnanhallituksen ja valtuuston lisäksi 21 lautakuntaa, 13 koulun johtokuntaa ja erilaisia toimikuntia, kun nykyisin kunnassa on kolme valiokuntaa sekä tarkastuslautakunta, keskusvaalilautakunta ja suhteellisten vaalien vaalilautakunta.
Puheensa lopuksi Laasanen kysyi, olemmeko tyytyväisiä elinolosuhteisiin Lappajärvellä ja nosti esille tutkimuksen, jossa kuntalaisten tyytyväisyys kunnallisiin palveluihin oli vähäisintä suurimmissa ja suurinta pienimmissä kunnissa.
–Kuntia yhdistämällä ei voida parantaa tyytyväisyyttä palveluihin. Suuri ei välttämättä ole kaunista.
Laasanen omaan kysymykseensä siitä, ovatko lappajärveläiset tyytyväisiä elinolosuhteisiinsa: –Kyllä mielestäni näin on.

Pitkään palvelleita palkittiin: ”Ei voi sanoa, että aina olisi helppoa”
Juhlassa jaettiin Kuntaliiton ansiomerkkejä. Luottamushenkilöistä 40 vuoden ansiomerkin saivat Juhani Laasanen ja Helmi Rauhala, viranhaltijoista ja työntekijöistä Päivi Huhtala, Marita Lantela, Keijo Savola ja Anu Vähälä, 30 vuoden ansiomerkin luottamushenkilöistä saivat Maarit Ahola, Jari Hernesniemi, Vuokko Honkaniemi, Erkki Mustikkamaa, Jari Ollila ja Maria Viita-aho-Tohni, työntekijöistä Katri Aho, Hannu Autio, Anne Finnilä, Pirkko Heikkilä, Tarja Jaakkola, Sari Männikkö, Arja Pohjoisaho, Jaana Pyy, Aila Rantakangas ja Minna Takala.
Kunniamerkkien vastaanottajien puolesta kiitospuheen piti Maarit Ahola.
–Luottamushenkilöinä tunnemme olevamme etuoikeutettuja, kun voimme hoitaa yhteisiä asioita. Ei voi sanoa, että aina olisi ollut helppoa: joskus joutuu tehdä todella vaikeita päätöksiä.
Musiikkia juhlassa esitti Otto Rantakangas. Paikalla tilaisuudessa Lappajärvi-salissa oli kuutisenkymmentä henkilöä.



Kunnanvaltuuston päätökset ovat demokratiaa
Varsinaisen valtuuston kokouksen aluksi valtuuston puheenjohtaja Ville Ala-aho piti lyhyen puheen valtuutetuille juhlan kunniaksi.
–Juhlakokous ei ole vain seremonia, se on mahdollisuus pysähtyä hetkeksi katsomaan, mistä olemme tulleet, tarkastelemaan missä olemme nyt ja suunnittelemaan, minne olemme menossa. Kunnanvaltuuston toiminta ei ole pelkkää hallintoa vaan se on ennen kaikkea palvelua yhteisölle ja vastuun kantamista tulevaisuudesta.
–Seison tässä tänään ylpeänä siitä, mitä Lappajärven kunnanvaltuusto on saavuttanut vuosien saatossa. On suuri kunnia kantaa vastuuta, tehdä työtä kuntalaisten parhaaksi ja olla osa tätä arvokasta perinnettä. Kunnanvaltuuston päätökset heijastavat demokratian voimaa ja niitä kunnioittamalla rakennamme yhdessä kuntamme tulevaisuutta vastuullisesti, yhteistyössä ja yhteisen hyvän edistämiseksi.

Tytäryhtiöiden tilanteeseen toivotaan selkeyttä
Kokouksen aluksi Ala-aho esitti, että valtuuston kokoukseen lisättäisiin kohta ”muut asiat”, mikä hyväksyttiin yksimielisesti.
Valtuusto hyväksyi 10 vuotta sitten myöntämänsä Kiinteistö Oy Lappajärven Vuokratalojen lainan nro 155520-9889 omavelkaisen takauksen uusimisen. Päävelka, josta takaus on annettu, on 326 785,68 euroa.
Valtuustolle tuotiin tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vastaukset. Tarkastuslautakunta toteaa arviointikertomuksessa olevansa tyytyväinen siihen, että emokunta on edelleen onnistunut pienentämään lainakantaa, eikä yksikään erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettelyn edellytyksistä täyty Lappajärven osalta vuonna 2024.
Elinvoimapalveluiden osalta tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota siihen, että toiminnalliset tavoitteet koskettivat lähinnä matkailua, vaikka elinkeinopalveluiden tulisi toimia kunnan koko elinvoiman ja yrittäjyyden sekä työllisyyden edistäjänä.
Myös tytäryhtiöille asetettuihin toiminnallisiin tavoitteisiin oli kiinnitetty huomiota ja siihen, ettei toiminnan tavoitteiden toteutumaa ole avattu tilinpäätöksellä kovinkaan laajasti. Tilinpäätökselle toivottaisiin tarkempaa tietoa siitä, mitkä tytäryhtiöiden tilikauden tavoitteet olivat ja miten tavoitteissa onnistuttiin. Tavoitteiden tulisi myös pohjautua kuntastrategiaan. Tarkastuslautakunta suosittelee, että kunta tekisi selonteon kuntakonsernin taloudellisesta tilanteesta sekä yhtiökohtaisesti että koko konsernin näkökulmasta.
Henkilöstön osalta arviointikertomuksessa todetaan, että henkilökunnan tyytyväisyys vaikuttaisi kehittyneen neljän viimeisen vuoden aikana ja henkilöstö on sitoutunutta. Positiivista huomiota kiinnitettiin keskimääräistä vähäisempiin sairauspoissaoloihin. Henkilöstösuunnittelua tehdessä kunnan tulee huomioidaan suuri eläköityvien työntekijöiden määrä lähivuosina.
Kaavoitus ja kiinteistöt tapetille
Juhani Laasanen kehui, että arviointityö on kehittynyt.
–On hyviä asioita ja niitä, joissa meitä pyydetään toimenpiteisiin.
Hän nosti esille hiljattaisen uutisoinnin kuntien asukasmäärän laskun vaikutuksista veroasteen nousuun ja kysymyksen, mistä kunta saisi lisää tuloja. Hän toivoi myös selvitystä konserniyhtiöiden taloudellisesta tilanteesta, samoin kuin tarkastuslautakunta, sekä selvitystä tyhjistä kiinteistöistä ja suunnitelmaa niiden osalta. Myös kaavoitustoimikunnan työn alkuun saaminen on tärkeää. Maarit Ahola vastasi, että kiinteistökatselmus on suunniteltu lokakuun alkupuolelle. Hän nosti tarkastuslautakunnan asioista esille elinkeinot: vaikka matkailu on keihäänkärkenä, ei muita elinkeinoja tule unohtaa.
–Uusi valtuusto päivittää strategiaa ja voi valita haluamansa kärkiteemat, Ala-aho muistutti.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden lautamieheksi valtuustokauden ajaksi valittiin Johanna Lamminen.
Kunnanvaltuusto valitsi Kuntayhtymä Kympin yhtymähallituksen jäseneksi Ville Ala-ahon ja varalle Mari Hernesniemen. Kesäkuussa valittu yhtymäkokousedustaja Heikki Honkaniemi ja varaedustaja Alpo Heikkilä edustavat kuntaa myös kevään 2026 yhtymäkokouksissa. Valtuusto hyväksyi myös korjauksen kesäkuun kokouksen pöytäkirjaan eli Kuntayhtymä Kympin tarkastuslautakuntaan varsinaiseksi jäseneksi valitaan Sari Karlström ja varajäseneksi Tuija Viinamäki.














