Suomi julistetaan vuosi vuoden jälkeen maailman onnellisimmaksi kansaksi. Kysyin tekoälyltä kriteerejä ja sieltähän tuli pitkä lista asioita, jotka Suomessa ovat joltisessakin kunnossa.
Suomessa luotetaan ihmisiin ja viranomaisiin, meillä voi varsin vapaasti tehdä omia valintoja, elinajanodote on hyvä, bruttokansantuote asukasta kohden on korkea, meillä on hyvä sosiaaliturva ja tasa-arvo ja onhan meillä ympärillämme luontoa, missä vaeltaa, metsästää, marjastaa tai puhua vaikka puille. Meille nuo kaikki ovat itsestäänselvyyksiä, joita emme ehkä osaa arvostaa, mutta ulkomailla noita kadehditaan ja niinpä meidät valitaan maailman onnellisimmaksi kansaksi.
Olemmeko me sitten niin riivatun onnellisia? Kun seuraa median uutisointia, politiikkaa ja keskusteluohjelmia, niin Suomessa on kaikki pielessä. Varsinkin radio- ja tv-kanavien uutiset ovat lähes kokonaan vain ikävien asioiden kertomista. Murhat, onnettomuudet, luonnonkatastrofit, taudit, työttömyys, ulkomaanvelka, sodat, huuhkajien jalkapallomenestys ja vastaavat ovat taattua tavaraa jokapäiväisissä uutislähetyksissä. Urheilusuorituksista toki tulee silloin tällöin mukaviakin uutisia kuten Suomen koripallojoukkueen voitot Serbiasta ja Georgiasta.
Varsinkin vanhemmissa ralleissa ja kupleteissa kehotetaan unohtamaan huolet ja nauttimaan elämästä. Surra ompi suotta, elän sata vuotta, jollen sitä ennen kuole, lauloi Tapio Rautavaara aikoinaan ja rallissa on suuri totuus. Veikko Lavi kehotti ottamaan löysin rantein ja heittämään pois kaikki turhat huolet. Kaius Tihtonen puolestaan kehotti rallissaan heittämään huolet hyllylle, kun elon tie on muutenkin raskas. Juha Vainio taas uskoi laulussaan huomispäivään ja unohtavansa huolet tai ainakin puolet niistä. Vainio arveli myös, että vanhassa Viipurissa huolet ei painaneet, kun ystävät kantoi puolet ja loput sysättiin hevosten surtavaksi. Onhan niitä paljon muitakin vanhoja iloisia ja elämänmyönteisiä lauluja, mutta nuo nyt tuli mieleen.
Voisikohan sitä sitten alkaa oikeasti onnelliseksi? Mikäpä ettei! Aamulla pitää vain muistaa nousta oikealla jalalla, muutenhan siitä ei tule mitään. Kivet pitää tietysti ottaa kengistä, jotta ei mene kiukutteluksi. Lapsilta otettiin ennen vanhaan itkupiiikki niskasta eli napattiin salaa joku tikunpätkä valmiiksi ja sitten otettiin lapsi syliin ja nipistettiin sopivasti niskasta ja näytettiin sitten sitä tikkua, että tällainen siellä oli itkettämässä. Useimmiten lapsi rauhoittuikin ja lakkasi itkemästä. Aikuisilta voisi ottaa samalla menetelmällä kiukkupiikin niskasta.
Heikki Salmela
