Alajärvi-seuran ylläpitämä Tuluutin museo avasi ovensa Aaltojen kaupunki -tapahtuman ajaksi. Museo on avoinna kello 12–18 vielä sunnuntaina.
–Nykyisillä resursseilla emme pysty pitämään ovia avoinna niin usein, kuin haluaisimme. Ryhmille pystymme kyllä tilauksesta sopimaan avoimet ovet, kertoo seuran puheenjohtaja Kai Rantala.
Museo on saanut hiljattain uusia lahjoituksia, kuten Asplundin apteekin vanhan portin sekä Ylikylän kiertokoulussakin palvelleen urkuharmonin.
Alajärvi-seuran syksyn ohjelmassa on jälleen Mikkelinpäivän kulttuurikävely.
–Viime vuonna kierrettiin Aalto-kohteita parikymmenen hengen joukolla ja juttua riitti niin, että kävely venyi parituntiseksi.
Noin kuukauden päähän on kaavailtu aarteenetsintää eli metallinpaljastimien kanssa tehtävää tutkimusretkeä, johon ovat tervetulleita mukaan niin ikään kaiken ikäiset. Myöhemmin syksyllä järjestettäneen perinteinen kummitusjuttuilta ja luennon järjestäminenkin on mahdollista, mikäli palaset loksahtavat kohdalleen.














