Pienet asiat voivat piristää päivää

Lasse Pippola.
Lasse Pippola.
Lasse Pippola.
Lasse Pippola.
Julkaistu:
Kategoria:
,
Aihe:

Tarttuipa ilmainen kirja käsiin: Jyrki Laineen lukuelämyksellinen kirja vuodelta 2003. Pieniä asioita piristämään päivää. Seuraavassa joitakin poimintoja. Kirja kannustaa mukavien asioiden huomaamiseen silloin kun on pimeää, sataa tai mikään ei huvita.

Eläinmuseo: Kävisin eläinmuseossa tai missä vain luonnontieteellisessä museossa katsomassa, mitä kaikkea maailmassa on, ja iloitsisin tarkasta luokittelusta , jolla tuo kaikki on laitettu järjestykseen.

Kivet: Minusta on ylipäätänsä mukavaa heitellä kiviä veteen. Heitetään leipää! Tätä sitä lapsena harrastettiin. Kiven hyppääminen veden pinnasta perustuu pitkälti samaan periaatteeseen kuin vesihiihto. Leipien heittoa tutkinut ranskalainen tutkimusryhmä totesi kiven ihanteelliseksi tulokulmaksi vedenpintaan nähden 20 astetta. Octavius tunsi tämän harrastuksen jo antiikin aikana. Ennätys on tiettävästi 88 leipää Gummerus-ennätyskirjan mukaan.

Palaverit: Peruuttaisin useita palavereita ja eroaisin monista työryhmistä, ennen kuin…

Uiminen: Menisin järveen uimaan. Syyskuussa.

Kännykkä: Sulkisin kännykkäni koko päiväksi. Myös töissä tekisin yhden päivän työtä keskittyen juuri niihin tehtäviin, jotka ovat suoritettavina. En avaisi matkapuhelinta illallakaan.

Teltta: Tahtoisin viettää vielä yhden yön teltassa. Lukisin pienen lampun valossa muumien seikkailuita tai Akuja.

Mattopyykki: Siellä aika tavallaan pysähtyy, ja mielessä on jokin välitön nyt! Sen jälkeen olisi vielä hauska käydä uimassa ja syödä jäätelöä tai juoda pullo limonadia. Niin se vain on. Haapajärven Ronkaalan pesäpallokentällä on kolmospuolella järvi ja mattojenpesupaikka erikseen. Siellä olin keskittymässä ennen Pesä-Kiilojen miesten Suomensarjan peliä katsellen Kirkkojärveä ja mattojen pesijöitä.

Avoauto: Avoautolla ajaminen voisi olla (tai on) nasta juttu.

Yllätyslahja: Ostaisin rakastetulleni/ystävälleni vielä jonkin pienen lahjan. Sanoisin: ”Tässä on sinulle yllätys!”

Lasse Pippola

Lue myös nämä

Jaa Somessa

Jätä kommentti