Vesivisio tekeillä – mitä lie herrojen metkuja 

Aino alppinen
Aino Alppinen.
Aino alppinen
Aino Alppinen.
Julkaistu:
Kategoria:
,

MONI entinen lappajärveläinen kertoo samoin sanoin siitä hetkestä, kun Kauhavalta kohti Karvalaa ajaessa järvi tulee ensimmäisen kerran näkyviin tien päässä. On kuin kotiin tulisi. On helpompi hengittää. 

Taannoin kuulin, että Ähtävän jokivarressa oli ruvettu murehtimaan joen ja koko vesistön tilaa. Oli kokoustettu toukokuussa ja paikalla oli ollut merkittäviä tahoja.  

Syytä huoleen taitaa ollakin! 

JOEN yläjuoksulla on Lappajärvi, joka jo syntytapansa vuosi on erityinen ja lisäksi ainutlaatuisen kaunis. Lappajärveläiset muistavat vielä alajuoksun voimalaitosten rakentamisprosessin ja vesien säännöstelyn aiheuttamat haitat järvelle. Veden laadusta huolehtiminen on tämän hetken ykkösprioriteetti myös turismia koskevien suunnitelmien vuoksi. 

Alueella maan ja talojen omistajien tulisi olla hereillä, koska kiinteistöjen arvo riippuu paljolti siitä, millainen Lappajärven ja muiden Ähtävänjoen järvien ja jokien veden laatu ja veden korkeus on. Mökkitontin hinta voi laskea ja oleskelu muuttuu murheelliseksi, mikäli veden laatu huononemistaan huononee. 

Eikä tällä sukupolvella ole oikeutta päästää Lappajärveä – tai koko vesistöä mereen saakka – tuhoutumaan oman välinpitämättömyyden takia. Peräänkuulutan ylisukupolvista vastuuta. Jos sellaisesta voi puhua näinä päivinä. 

Asiasta on kuulemma syntymässä hankekin.  

HYVÄ ja huono asia. Hanke on keino todeta, että asia on hoidossa. Projektipäällikkö työskentelee, ja silloin muu elämä jatkuu entisellään. Kun hanke on ohi, kirjoitetaan raportti. Sitten homma on hoidettu. Työn ei jatku kunnissa eikä asetu organisaatioon kenenkään vastuulle hankkeen loputtua. 

Pyysin toukokuun kokouksen papereita nähtäväkseni. Osanottajien joukossa oli eniten eli kuusi edustajaa maa-, vesi- ja kalastusosuuskunnista sekä luonnonsuojelun puolesta toimivista yhdistyksistä. Saman verran oli kuntien ja kaupunkien edustajia. ELY-keskuksesta oli viisi edustajaa. Eri sähkölaitoksia edusti neljä henkilöä. Yksityishenkilöitä arvioin paikalla olleen neljä. Oppilaitoksista ja yliopistoista oli pari henkilöä. 

Äimistyin kunnolla huomatessani, että virallista Lappajärven edustusta ei ollut kokouksessa, jossa visioitiin siis Lappajärveltä Ähtävänjokea pitkin merelle asti vesistön tulevaisuutta.  

Aino Alppinen 

Lue myös nämä jutut

Entä kuinka Ähtävänjoen tila liittyy Vimpeliin suunniteltuun aurinkovoimapuistoon?

Jaa Somessa

Jätä kommentti