KESÄ lähestyy loppuaan ainakin almanakan mukaan. Monella on kesälomat lusittu ja koululaiset palaavat koulutyö pariin ensi viikolla. Viime viikon perjantaina 25. päivä heinäkuuta Jaakko heitti kylmän kiven veteen, ja siitä alkoi loppukesän kypsä aika eli sadonkorjuuaika. Järvi ei tosin vielä ole kerennyt Jaakon mukaan, sillä vesi on lämmintä kuin linnunmaito. Sadonkorjuu on alkanut itselläkin, ensimmäiset lakat ja mustikat on jo noukittu. Heinä-elokuun vaihde on yleensä kesän kiireisintä aikaa, kun metsämarjat kypsyvät kaikki yhtä aikaa ja yrttejäkin pitäisi vielä kerätä talven varalle. Loppukesän yrteistä muun muassa mesiangervo ja mäkikuisma on nyt parhaimmillaan ja niitä pitää vielä saada puntit kuivumaan. Kantarellit on tainnut kuivaa metsään, mutta omat vakiopaikat on syytä käydä tarkistamassa.
Vanhan kansan mukaan kesän ja syksyn rajana pidetään Ollin päivää 29. heinäkuuta. Ollina maa on kuulemma pyhä eikä korttakaan saisi kerätä tai marjoja poimia ja silloin pitäisi pukeutua parhaimpiin. Kiireisenä nykyihmisenä ei kuitenkaan Ollina voi pyhää viettää, vaan marjametsään ja yrttien keruuseen on mentävä silloin kun siihen on omassa kalenterissa aikaa. Pukeudun kyllä parhaimpiin: metsävaatteisiin ja vaelluskenkiin.
Pimenevät illat ja runsas aamukaste ovat varma merkki kesän kääntymisestä syksyksi. Kesäkuukausista elokuu on oma suosikkini juuri pimenevien iltojen vuoksi. Mutta tämä kesä on ollut poikkeuksellinen, sillä alkukesän viileys, pilvisyys ja sateet vaikuttivat siihen, että valoisista öistä ei voinut samalla tavalla nauttia kuin menneinä kesinä. Nyt pimenevät illat tuntuvat tulevan normaalia nopeammin. Alkukesästä oli kiva viettää iltoja ulkona siinä mielessä, sillä hyttyset loistivat poissaolollaan. Onneksi niistä on nyt loppukesästä saanut nauttia senkin edestä. Mutta hyttysten, pölyttäjien ja pikkulintujen vähyys on huolettanut tänä kesänä. Olen useaan kertaan pohtinut luonnon tilaa, eläinten olosuhteita ja ihmisen osuutta kokonaisuudessa. Miten voisimme enemmän ottaa ympäristön ja luonnon huomioon omassa arjessa ja löytää takaisin vanhan kansan luontoyhteyteen?
Kesän loppuminen, lähestyvä syksy ja pimeys voivat tuntua ahdistavalta. Kesä on runsauden aikaa, josta saa nauttia pienen hetken. Sitä seuraa luonnonmukaisesti loppu, jota tarvitaan uudistumista varten. Luonto hengittää sisään ja ulos. Loppukesä kehottaakin hidastamaan vauhtia, nauttimaan sadosta ja valmistautumaan seuraavaan vuodenaikaan. Valmistautua kannattaa ulkona, vaikka marjametsässä, niin on sitten syksyn roskakeleissä mitä muistella.
Maija Perälä
Lue myös nämä jutut
