Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna spelataan jälleen Etelä-Pohjanmaan Opistolla, Ilmajoella. Speleihin on ilmoittautunut ennätysmäärä, noin 300 esiintyjää. Pelimannien lisäksi Spelien ohjelmassa kuullaan kuoroja ja nähdään tanssia monesta lähtökohdasta.
Ohjelmassa on myös tanssipaja, Nordic dance, jossa voi vetreyttää polskataitojaan, molempina Spelipäivänä. Perjantaina heti avajaistilaisuuden jälkeen esiintyy Marit ja Mikot -kuoro. Iltaa jatketaan Vinteliskan tanssikonsertin, Musta Kauris -yhtyeen esityksen ja Aqueca-yhtyeen lattarisävelin.
–Eteläpohjalainen kaksirivinen haitarinsoitto saatiin Museoviraston pitämään elävän perinnön luetteloon. Tätä kulttuuria tuo perjantaina esiin Seinäjoen kaksiriviset, kertoo Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistyksen puheenjohtaja Timo Saarimäki.
Molempina Spelipäivinä Speliluokassa ja Opiston vanhassa juhlasalissa on kuultavissa kansanmusiikkikulttuuria ylläpitävien kansanmusiikin harrastajien upeita esiintymisiä. Lauantaipäivä aloitetaan soittokilpailuin. Mukana on huuliharpun- ja mandoliininsoiton SM-kisat sekä vähärivisten haitareiden Spelimestaruuskisat. Kilpailuiden jälkeen on mahdollisuus suorittaa Suomen Kansanmusiikkiliiton lanseeraama pronssi- tai hopeatason pelimannimerkki.
Taitojen mittelyn jälkeen jatketaan tanssikonsertein ihailemalla Vaasanseudun senioritanssijoiden, Ilmajoen Ns:n kansantanssijoiden ja Akrolikkojen taitoja. Tämän jälkeen kuullaan Yli-Rahnaston pelimanneja, jonka riveissä soittaa vastikään mestaripelimanniksi nimetty Liisa Kupiainen. Martta Rantamäen lauluja tulkitsee tyttärensä Anna-Liisa säestäjineen.

Vuoden 2025 Speliyhtyeen, Kurikan pelimannien huuliharppuryhmän konsertti on myös lauantai-iltapäivällä. Tämän jälkeen esitysareenat avautuvat Tiiloille ja pelimanneille, mestarikansanlaulaja Jussi Asulle, Impivaara Oldsille ja Usko´spois -yhtyeelle sekä Seinäjoen UkuleleOrkesteri, SUO:lle.Marttilan piilopelimannit, MPP pitää monikymmenvuotisen uransa jäähyväiskonsertin Speleissä lauantai-iltana. Ilta jatkuu Unohtumattoman sävelen, kaustislaisen Tallarin ja Kiharakolmion rytmein. Vanhassa juhlasalissa ja Speliluokassa soi lauantaina koko päivän. Esiintymässä ovat muun muassa alueemme yksi- ja kaksirivisyhtyeet sekä yhtyeet, joissa kaksirivinen on mukana, kuten Kirsi ja Erkki-Jussi, Duo Juha ja Marko, Antti Ala-Keturi, Vaasan Katja, Samuli Korpi, Sakalaiskat, Folkkis, Festaripelimannit, Mantupelimannit ja A. Ylinen ystävineen.
Huuliharpputaituruutta kuullaan vuoden 2025 Speliyhtyeen lisäksi seuraavissa ryhmissä: Juhani Niskanen, Eero ja Sisko Perttunen sekä Reijo Haukia ja Noroikka. 5-rivishaitarimusiikkia tarjoilevat Lapuan harmonikkakerho, Duo ja Trio Pelkonen sekä Junnu yhteislaulutuokiossaan.
PYK, Pelimannit Yli Kuntarajojen tuo Speleihin tervehdyksen Järviseudulta uuden hallitusjäsenemme Satu Lumiahon johtamana. Lisäksi Spelissä toteutuu toista kertaa Spelikurssi, joka on osa Suomen Kansalaisfoorumin kurssitarjontaa. Kurssi alkaa perjantaina iltapäivällä ja päättyy lauantaina kurssikonserttiin. Mukaan voi osallistua millä tahansa soittimella tai laulaen. Kurssilla on opetusta pienryhmässä sekä yhteismusisointia. Spelien suojelijana on ilmajokelaissyntyinen näyttelijä Hannu-Pekka Björkman.














