Lukijan mielipideartikkeli:

Mielipide: Superlautakunta Vimpelille 

Js kesa lätkä
Ensio Uusitupa kummastelee mielipidekirjoituksessaan Vimpelin Investin perustamista.
Julkaistu:
Kategoria:
, ,

EDELLINEN VALTUUSTO kokouksessaan 26. toukokuuta – vielä kalkkiviivoillaan – siirsi teollistamista koskevat vetovastuut uudelle ”lautakunnalle” Vimpelin Invest Oy:lle. Sille siirtyvät muun muassa teollisuuskiinteistöt, niiden rakentaminen, tontit, erilaiset osakkuudet ja osakkeet ja niin edelleen. 

Huomenlahjana Invest sai 8,5 miljoonan kunnan takuut uusille lainoilleen entisen miljoonan lisäksi. Kunnan velkasaldo on tänään 15,8 miljoonaa, Investin takaukset yhteensä 9,5 miljoonaa euroa.  

Kummastusta herätti, etteivät valtaansa menettäneet lautakunnat, kuten valtuusto eikä kunnanhallitus, reagoineet mitenkään syömähampaansa poistoon. Valta siirtyi nuijan kopautuksella syvälle osakeyhtiölain syövereihin – lähinnä virkamiehille – ohi kunnallisen demokraattisen kontrollin. Esimerkiksi yhteishankkeen asiakirjat allekirjoittaa Vimpelin Invest Oy. 

Avainsana tässä on 6500 neliön kokoinen Tiklille rakennettava teollisuushalli, johon kiinteästi liittyvä lunastusvuokrasopimus luvattiin toimittaa valtuustolle, vaikka sitä ei todennäköisesti ollut, eikä ole vieläkään edes olemassa! 

Yhtä kaikki. Vimpelillä on nyt kuitenkin pallo jalassa, Tiklin ja Investin hankkeelle voi vain toivottaa onnea! Hanke on voimavaroihimme nähden megalomaaninen. 

Ensio Uusitupa 

Lue myös nämä

Jätä kommentti