LAPPAJÄRVEN yhteiskoulun henkilökunnan kevätkahveilla 28. toukokuuta oli lämminhenkinen, mutta haikea tunnelma, sillä moni henkilökunnasta siirtyy uusiin tehtäviin tai jää eläkkeelle.
–Moni jää pois tai lähtee, hyvät syyt on kaikilla. Haluamme kiittää kaikkia panoksestanne työyhteisömme eteen. Erityisesti pitkään meillä olleita, nyt ansiokkaasti eläkkeelle jääviä Ullaa, Pirkkoa ja Markettaa, sivistysjohtaja Tarja Puro kiittelee.
Pitkän työuran tehneet eläkkeelle jäävät opettajat Ulla Ollila ja Pirkko Heikkilä sekä neljä vuotta koululla työskennellyt koulusihteeri Marketta Raatikainen saivat Jokipiin kärnäiittikuosiset pellavapyyhkeet, ja yhteiskoulun rehtori Antti Turpeinen antoi ruusut suuresti kiittäen. Lisäksi Lappajärven OAJ:n paikallisyhdistys muisti eläkkeelle jääviä nimikkoviireillä. Myös työkaverit muistivat lähteviä kollegoita kyynelien siivittämien puhein, tarinoin sekä lahjoin.
44 vuotta Lappajärvellä esikouluopettajana työskennellyttä Ollilaa Turpeinen tituleerasi rautarouvaksi, sillä he olivat muistelleet, että Ollilan uralla oli kahdeksan vuoden jakso, jolloin hän ei ollut päivääkään poissa töistä.
–Kiitos kauniista sanoista, kiitos että olen saanut olla tässä työyhteisössä, kiitos kaikille! Olette jokainen jättänyt jäljen sydämeen. Voimia ja iloa työssäjaksamiseen! Ollila kiittää.














