MARRASKUUSSA 2024 Kortesjärven keskustassa sijaitsevassa liikekiinteistössä riehunut tulipalo tuhosi kahden eri yrittäjän toiminnan toistaiseksi. Palossa käyttökelvottomaksi tuhoutuneet Pedro`s Kebab Pizzerian ja Pub Sivuluisun toimitilat odottavat saneerausta ja palvelujen palauttamista ennalleen.
Pitäjän palvelutarjontaan huomattavan aukon tehnyt tuhoisa tulipalo on heijastunut pitäjän asukkaiden keskusteluissa, mutta ennen muuta palveluiden palautumisen odotuksissa. Arvioita aikatauluista tilanteen ennalleen saattamiseksi kaavaillaan ja kaivataan. Valitettavasti tarkkarajaista tietoa ei ole tarjolla.
Yksi kiinteistön neljäsosan omistaja ja Sivuluisun toiminnan yksi neljästä omistajista, Jussi Tuomaala, on pahoillaan rakennushankkeen hitaasti etenevästä aikataulusta.
–Rakennussuunnitelmat ovat meneillään ja tilanteen suhteen ollaan koko ajan aktiivisia. Valitettavasti prosessi on hidas ja nyt on oltava pitkäjänteinen.
Tuomaala kertoo olevansa tietoinen pitäjän asukkaiden odotuspaineista ja antaa varovaisen arvion aikataulusta.
–Alkukesällä rakentamisen toivotaan käynnistyvän. Valmistumisen aikaa on vielä tässä vaiheessa mahdotonta luvata. Asian suhteen edetään kuitenkin, vakuuttaa myös itsekin sekä rakentamisen, että yritystoiminnan liikkeellelähtöä odottava Tuomaala, ja toivoo pitäjän asukkailta malttia.
Pedro´s Kebab Pizzeria on pitseriatarjonnan lisäksi tunnettu pitäjän ainoana lounaspaikkana, Pub Sivuluisu vapaa-ajan ja viihteen monitoimiyksikkönä.
Kiinteistössä toimivat Niemen Kukka- ja Hautaustoimisto, sekä Inkerin Pitopalvelu ovat voineet jatkaa toimintaansa tapahtuman jälkeisen lyhyen tauon jälkeen.
Regina Ketomäki














