Kotimaan matkailumessut Tampereella keräsivät odotettua vähemmän kävijöitä, mutta Kraatterijärven Geoparkin osastolla tunnelma oli silti toiveikas. Pyöräilyreiteistä kyseltiin ylivoimaisesti eniten.
KRAATTERIJÄRVI GEOPARK oli näyttävästi esillä viime viikonloppuna Tampereella järjestetyillä Kotimaan Matkailumessuilla. Vaikka tapahtuma jäi kävijämäärältään vaatimattomaksi, ei reissu ollut turha, vakuuttaa Geoparkin toiminnanjohtaja Sari Hyttinen.
–Messuilla oli hiljaista, järjestäjän arvion mukaan kävijöitä oli hieman alle 5 000. Se ei todennäköisesti yltänyt heidän tavoitteisiinsa. Messukävijöille tämä oli varmaankin mieluinen asia, kun ei ollut ruuhkia ja messuilla pääsi helpommin liikkumaan. Kävijämäärältään maltillisesta viikonlopusta huolimatta meidän osastomme osalta kohtaamiset olivat hedelmällisiä – ne, jotka pysähtyivät, olivat oikeasti kiinnostuneita, Hyttinen kertoo.
Erityisen paljon messukävijöitä kiinnosti pyöräily. Moni halusi tietää, millaisia reittejä ja palveluita alueella on tarjolla.
–Ylivoimaisesti eniten kysyttiin pyöräilystä. Useimmilla oli jo oma kalusto, ja kiinnostus kohdistui reittien lisäksi siihen, löytyykö pyörälle esimerkiksi huolto- ja pesumahdollisuuksia. Keskustelujen myötä tajusi itsekin, miten kiinnostava ympäristö meillä pyöräilijän näkökulmasta jo on. Löytyy monenlaisia reittejä ja Lappajärven ympärikin voi polkea, palvelujen läheisyydessä, Hyttinen sanoo.
Etelä-Pohjanmaan laajuiset ulkoilureittien oppaat ja kartat tekivät hyvin kauppansa. Pirkanmaan alue nähtiin potentiaalisena kohderyhmänä kotimaan matkailulle.
–Sieltä on Järviseudulle vain muutama sata kilometriä, mutta alue oli monelle täysin vieras.
Kävijöiden kiinnostus jakautui selkeästi kahteen ryhmään.
–Keski-ikäiset ja nuoremmat olivat kiinnostuneita patikoinnista, pyöräilystä ja golfista. Vähän iäkkäämmät taas kyselivät erityisesti Kivitipun tarjouksia. Kivitippu selvästi tunnettiin, ja oli mukava sanoa, että toukokuussa se aukeaa jälleen, Hyttinen sanoo.
Monelle messuvieraalle Kraatterijärven Geopark-alue oli vielä uusi tuttavuus, ja esimerkiksi Alajärven Aaltokeskus tai muu alueen kulttuuritarjonta tulivat yllätyksenä.
–Meillä on vielä paljon työtä tehtävänä markkinoinnin suhteen, myöntää Hyttinen.
–Mutta messuilla huomasi sen, että vaikka olemme kaikessa vasta aivan alussa, meillä on jo hienoja kokonaisuuksia täällä olemassa.
Geopark-viikko tuo juhlan joka paikkakunnalle
Kraatterijärvi Geoparkin tunnettuutta paikkakuntalaisille pyritään lisäämään tulevalla Geopark-viikolla, joka järjestetään 20.–24. toukokuuta.
–Halusimme jalkautua jokaiselle paikkakunnalle erikseen. Geoparkhan on yhtä kuin paikkakuntien ihmiset, siksi jokaisessa kunnassa juhlakin on vähän oman näköinen, Hyttinen kertoo.
–Halusimme myös olla tavoitettavissa jokaisella paikkakunnalla erikseen, jotta ihmisillä olisi mahdollista tulla keskustelemaan, mikä tämä Geopark oikein on, kun ei se ole kaikille vielä ollenkaan tuttu käsite.
Vimpelissä juhlaa suunnitellaan Lakis Areenan suuntaan, Alajärvellä ja Evijärvellä tapahtumat sijoittuvat keskustaan ja Lappajärvellä Nykälänniemeen. Ohjelma tarkentuu viikonloppuun mennessä, mutta ainakin geologi Teemu Öhman on luvannut tulla paikalle kertomaan alueen geologiasta kansantajuisesti.
Messujen anti kiteytti myös sen, mihin suuntaan Geoparkin tarjontaa kannattaa kehittää.
–Täytyy koko ajan haistella, mikä ihmisiä kiinnostaa. Matkailijoita on monenlaisia. Esimerkiksi keskieurooppalaiset ovat hyvin samalaisia matkailijoita kuin suomalaiset: omatoimisia, ja heille riittää usein selkeä kartta tai äppi. Toisissa kulttuureissa taas jo suomalainen metsä itsessään on elämys, ja he taas kaipaavat enemmän tuotteistettuja palveluita ja ohjattua toimintaa, Hyttinen pohtii.
–Palvelujen tuotteistaminen, tunnettuuden lisääminen ja yhteistyöverkostojen luominen ovat seuraavia askelia, joita Kraatterijärvi Geoparkin matkailun kehittämisessä tehdään. Konkreettisia toimenpiteitä ovat muun muassa kotimaan ryhmämatkanjärjestäjille suunnatuille myyntikiertueille ja -tapahtumiin osallistuminen.
Lue myös: Matkailuinfoissa pohdittiin paikkakuntien vahvuuksia ja kestävää matkailua – Järviseudun sanomat














