Kauhavan kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan viime vuoden talouden toteutuman. Toiminnallinen tulos on 3,9 miljoonaa euroa plussalla. Samaan aikaan hyväksyttiin strategian mukaiset yt-neuvottelut, joissa toimintaa pyritään tehostamaan johdon ja päällikkötason tehtävien uudelleenjärjestelyillä.
Evijärven kunnanhallitus hyväksyi osaltaan viime vuoden tilinpäätöksen. Odotettua paremmat tulot siivittivät kunnan talouden 1,23 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.
Matkailuun halutaan panostaa Järviseudun alueella. Erityisesti kansainvälisen matkailun kehittämiseksi tehdään töitä hartiavoimin. Aiheesta lisää täällä
Monipaikkaisuus on voimavara, jota halutaan kunnissa hyödyntää paremmin. Aiheesta keskusteltiin Evijärvellä.
Alajärvellä tapahtui perjantaiaamuna välikohtaus, jossa yhtä ihmistä ammuttiin ja toisen ylitse ajettiin autolla ABC-huoltoaseman pihassa. Poliisi tiedottaa asiasta lisää maanantaina 7. huhtikuuta.
Lakaniemi-Pokela-Pyhälahti Kyläseuralla on tänä vuonna kolme uutta hanketta, joista yhdessä jatketaan Katajalahden kalasataman viimeistelyä.
Torstaina julkistettiin tieto, että Keski-Pohjanmaan Osuuspankki yhdistyy Vaasan Osuuspankin kanssa OP Länsirannikoksi. Evijärvellä sijaitsee Keski-Pohjanmaan Osuuspankin konttori.
Pitkän uran luontotoimittajana tehnyt Pekka Rajala nauttii eläkepäivillään Evijärven luonnosta.














