ALAJÄRVEN keskustassa toimivassa Taidepisarassa Ulla Hautamäki ja Anni Viitasaari tarjoavat taidealan palveluita ja myyvät omiaan sekä Markus Pitkäsen töitä.
Galleria avattiin marraskuun loppupuolella. Tällä hetkellä kiireiset yrittäjät pitävät liikettään avoinna perjantaisin iltapäivällä ja sopimuksen mukaan muina päivinä. Pääasiana on taulujen esittely ja myynti. Tila toimii myös taiteilijoiden työtilana.
Pienryhmille järjestetään galleriassa opetustunteja. Asiakas voi tilata taidetunnin haluamallaan tekniikalla, joita voivat olla esimerkiksi akvarellimaalaus tai lyijykynä- tai hiilipiirustus.
Taidepisarassa toimimisen lisäksi sekä Hautamäki että Viitasaari tarjoavat opetuspalveluja. He opettavat kuvataidetta alueen kansalaisopistoissa, Järvi-Pohjanmaan kansalaisopistossa kuvataidekoulu Eerossa ja Järvilakeuden kansalaisopistossa, jossa toimii Lappajärven toimintakeskuksen taidepiiri.
HAUTAMÄELLÄ on paraikaa menossa taideprojektin osana opetus Lehtimäen toimintakeskuksessa. Asiakkaille opetetaan itseilmaisua eri tekniikoilla ja välineillä. He pääsevät kokeilemaan hiili- ja kuivapastillipiirustusta tai akryylimaalausta. Tulossa on myös grafiikan töitä. Hautamäki sanoo, että on ilo opettaa näin innokkaita ja keskittyneitä osanottajia.
Järviseudun Omaishoitajille ja hoidettaville on puolestaan alkamassa Hautamäen vetämä kolmen kerran maksuton taideopetus.
Hautamäki toivoo, että voisi taideopetuksen kautta tuottaa yhteisölle hyvinvointia ja että mahdollisimman moni löytäisi taiteesta keinon virkistyä. Tilan on myös tarkoitus toimia paitsi työtilana, myös kohtaamispaikkana erilaisille ihmisille.
Kevään tullen kumpikin yrittäjä tarjoaa alueella puutarha-alan palveluita kuten pihojen siivousta, kukkapenkkien tekemistä ja pensasaitojen leikkaamista.
Aino Alppinen
















