VIMPELIN yläkoulun peilisalin ovella odotettiin kuumeisesti abien saapumista. Odotus palkittiin ja pian ovesta vyöryi koulun pihamaalle elokuvista tuttuja hahmoja karkkien, huulipunien ja partavaahdon kera.
Vuoden 2025 abeista ystävykset Anton Mattila ja Matias Pitkänen odottavat eniten huomista abiristeilyä.
–Vimpelistä meitä lähtee risteilylle viitisentoista.
Matias aikoo kirjoitusten jälkeen tehdä töitä loppuvuoden ja ensi vuoden tammikuussa on edessä armeija.
–Tosi kiva asia, että ehtii tehdä töitä kunnon pätkän ennen sitä.
–Minä menen jo kesällä armeijaan, kertoo Anton.
Vaikka päivän tunnelma onkin riehakas, on vuosi vaatinut myös työtä ja tasapainoilua paineiden, lukemisen ja levon välillä.
–Kyllä kirjoitukset tietynlaisen paineen tekevät, mutta sen kanssa on kuitenkin pärjännyt. Koulussa on saanut paljon tukea, meillä on ollut tosi hyvä opo. Hän on aina antanut sellaisen rauhallisen fiiliksen, että hyvin tässä käy, sama mistä asiasta on ollut kyse. Tietysti on täytynyt luoda omat opiskelutekniikat ja tehdä paljon töitäkin, kertoo Lia Järvelä.
Tulevaisuuden kuvioiden hän kertoo pitkälti muodostuvan kirjoitusten mukaan.
–Katsotaan miten kirjoitukset menee, siitä riippuu pidetäänkö välivuotta vai ei. Tavoitteet on kuitenkin korkealla.






Abirekan viesti: Ämmän saa helpommin Tinderistä.














