Kun Lappajärvellä pidettiin käräjiä keväällä 1868, oli vankeja yhtä aikaa 16. Nämä olivat heikon ruoan takia niin nääntyneet, että monta oli ilman rautoja. Näistä yksi kuoli Hyytiälässä sontareelle. Tämä oli evijärveläinen varas Heikki Höppinen. Jaakko Kari teki arkun, kaivoi haudan ja Hyytiälän Rekon kanssa vei Höppisen hautaan. Kari laski ruumiin hautaan ja sanoi vainaalle: ”Muista, että nouset päivää ennen ylös kun muut kuolleet, että kerkijät vielä jonkun lakkarit tyhjentämään ennen kuin taivaaseen lähdet.” Sille siunaamiselle oli Höppinen jäänyt. Höppisen hauta on Lappajärven hautausmaan vanhassa osassa ensimmäisessä rivissä kiviaidan vieressä, jyllätyn ja jylläämättömän rajalla. Siinä oli ennen iso kiviaita vyörynyt ojaan….
Järviseutulaisia kansantarinoita: Älä ryöstä papilta kultakelloa ja potki hautausmaan kivimuuria tai sinut muistetaan 200 vuoden päästäkin


Lukuaika:
1–2 minuuttia

