Soinissa vietettiin sunnuntaina 20. syyskuuta Eläkeliiton Soinin yhdistyksen 50-vuotisjuhlaa. Juhlavieraita oli paikalla noin seitsemänkymmentä: yhdistyksen jäseniä, naapurikuntien eläkeyhdistysten edustajia ja Etelä-Pohjanmaan piiristä toiminnanjohtaja Tommi Kamppinen sekä puheenjohtaja Anna-Liisa Ruutiainen, joka piti juhlapuheen. Lihakeitolla aloitettiin ja täytekakkukahveihin lopetettiin. Erityistä oli, että juhlaan osallistui 87-vuotias Hannu Penttinen, joka liittyi yhdistykseen jo sen perustavassa kokouksessa 2.2.1976. Se pidettiin Soinin Säästöpankilla, jonka toimitusjohtaja Penttinen oli. Soinin kunnan tervehdyksen tilaisuudessa esitti kunnanvaltuuston puheenjohtaja Satu Laitila.

Tervehdyssanoissaan Soinin eläkeyhdistyksen puheenjohtaja Mikko Rasinmäki käsitteli maailman muuttumista. Koko Soinissa ei ole enää kuin yksi koulu ja kauppa. Tämän päivän digitaalisuudessa on sekä hyvää että huonoa, ja Rasinmäki tiivisti.
–Digilaitteet ovat muuttaneet kaiken ja tehneet etenkin ikäihmisten elämän vaikeaksi. Asioiden hoito ei enää tahdo onnistua papereilla. Kohta ei taida olla paperia muualla kuin vessapaperirullassa, Rasinmäki totesi hirtehisesti.
–Negatiivisistakin ajatuksista huolimatta, me soinilaiset olemme aina selvinneet. Pidetään toisistamme huolta.
Historia syntyy ihmisistä
Eläkeliiton piirin sihteeri Anna-Liisa Ruutiainen muistutti, että yhdistysten historia ei synny pelkästään pöytäkirjoista ja toimintakertomuksista, vaan ihmisistä.
–Se syntyy niistä, jotka ovat uskaltaneet ottaa vastuuta, järjestäneet toimintaa ja käyttäneet aikaansa yhteiseksi hyväksi. Se syntyy jokaisesta jäsenestä, joka on tullut mukaan – osallistumaan, tapaamaan ystäviä ja rakentamaan yhteisöä. Te kaikki olette kirjoittaneet Soinin yhdistyksen historiaa.
Ruutiainen vielä totesi, että usein ikääntymisestä puhutaan haasteena.
–Haluan nähdä myös toisen puolen. Eläkkeelle jääminen ei tarkoita sivuun siirtymistä. Se on monelle uudenlaisen aktiivisen elämänvaiheen alku. Eläkeliitto tarjoaa siihen mahdollisuuden.

Yhdistykset perustettiin hurjasta pakkasesta huolimatta
Jorma Turpela piti historiakatsauksen. Juontaja, Pekka Päivärinta varoitti, että perusteellisuudestaan tunnettu Turpela varmaan käy kaikki tarkasti läpi. Aika tiiviisti kuitenkin. Eläkeyhdistyksen perustamisesta Turpela kertoi.
–Aamuyöllä 2. helmikuuta 1976 pakkanen kiristyi yli 35 asteeseen. Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piirin puheenjohtajan, alavutelaisen Heikki Taipaluksen ohjelmassa oli lähteä vauhdittamaan eläkeyhdistysten perustamista Töysään, Lehtimäelle ja Soiniin.
Kireästä pakkasesta huolimatta matka onnistui, ja eläkeyhdistykset perustettiin. Soinissa yhdistykseen liittyi 17 henkilöä ja vuoden lopussa jäsenmäärä oli jo 194.
–Maaseutupaikkakunnalla yhdistyksen arvo on aina ollut erityinen. Ihmiset tuntevat toisensa jo kouluajoilta. Eläkeyhdistyksessä oman ikäpolven kokemus, muistot ja elämänviisaus ovat saaneet tulla näkyviksi.
Turpela muistutti, että näkyvän toiminnan lisäksi on tehty paljon hiljaisia talkootunteja, joista ei ole jäänyt suuria otsikoita. Hän osoitti kiitokset myös niille jäsenille, joiden nimet eivät näy historiikissa.
–Soinin eläkeyhdistys on osallisuuden, ystävyyden, vaikuttamisen ja muistojen vaalimispaikka. Historia ei ole vain mennyttä aikaa. Se on yhteinen muisti, joka antaa meille juuret, suunnan ja voiman rakentaa tulevaa.
Sirpa Perkkiö





