Vimpelin Veto voitti Superpesiksen Suomenmestaruuden ja sai haltuunsa pronssiin valetun pesäpallon kiertopalkinnon, jota Pojaksi kutsutaan. Patsaan teki jo vuonna 1920 tunnettu kuvanveistäjä Eemil Halonen. Poika kiersi sata vuotta Suomenmestareiden juhlissa ja koki aina välistä koviakin ja sitä jouduttiin paikkailemaan. Niinpä vuonna 2021 alkuperäinen Poika teki tilaa kopiolle, joka kestää kolhuja paremmin. Pääsin itsekin vuonna 2008 pitelemään Poikaa, kun olin töissä Centrian ammattikorkeakoulussa. Pattijoki voitti tuolloin Suomenmestaruuden ja kaksi pelaajaa, Sami Lassila ja Timo Vesaluoma, opiskelivat koulussamme. He olivat laastaroineet Pojan, kun kuulemma juhlahumussa oli tullut pientä osumaa.
Olin tietysti Saarikentällä todistamassa Vimpelin seitsemättä mestaruutta ja olihan siellä tunnelmaa kerrakseen, kun 3600 ihmistä huutaa suoraa huutoa ja mestaruuden ratkettua osoittaa seisaallaan suosiota pitkät tovit käsiä rytmikkäästi taputtaen.
Vimpelin Veto perustettiin vuonna 1934 ja se on saavuttanut 7 kultaa, 11 hopeaa ja 11 pronssia. Vuosien saatossa joukkueella on ollut hyviä ja huonoja kausia. Nyt menossa oleva menestyskausi alkoi vuonna 2009, jolloin Veto nappasi pronssimitalit. Se käynnisti myös uuden pesäpallohuuman Vimpelissä ja Saarikenttä kuohui seuraavina vuosina, kun menestystä tuli eriväristen mitalien muodossa.
Kiviä pitkin ilmaiseksi peliin
Olin pikkupoika Vedon ensimmäisen menestyskauden aikana, joka alkoi pronssilla vuonna 1958. Mitaliputki jatkui vuoteen 1968. Muistelen, että koulussa Havelan Voitolta voi ostaa Vedon kausikortteja. Siinähän kävi sitten niin, että muutama kausikortillinen poika meni kentälle ja kortit kerättiin yhdelle pojalle, joka meni ulos ja jakoi kortit muille kortittomille ja niin kylän pojat pääsivät ilmaiseksi peliin. Kakkospuolen jokiuomassa oli usein vesi alhaalla ja uomassa oli kiviä, joita pitkin jotkut yrittivät ilmaiseksi peliin.
Katsomot olivat pienet ja kolmospuolella ne ulottuivat pitkälle kolmospesän taakse. Usein yleisö joutuikin väistelemään kentän ulkopuolelle lähteneitä lyöntejä.
Kotipesän takana ei katsomoita ollut lainkaan ja joskus kotipesään heitetty pallo livahti suoraan jokeen. Juha Pienimäki muisteli, että kerran vastustajan heitto livahti lukkarin räpylästä ja pallo olisi mennyt jokeen, mutta yleisön väistäessä palloa, yhdeltä ruotsinsuomalaiselta jäi puukenkä pallon tielle ja pallo pomppasi lukkarin saataville. Itselleni on mieleen jäänyt erityisesti, kun koko kentän ympärille oli vedetty köysi muutaman metrin päähän kentän rajoista. Koko kenttää ympäröi joissakin peleissä yleisömuuri ja läpilyönnin sattuessa muuriin repesi silmänräpäyksessä aukko pallon mennä ja ulkopelaajan perässä.
Vimpelin Veto on tarjonnut viimeiset parikymmentä vuotta pesäpallon ystäville loistavaa viihdettä ja ikimuistoisia hetkiä Saarikentällä. Suuret kiitokset niistä Vedolle ja onnittelut Suomenmestaruudesta.
Heikki Salmela
