Sanna-Kaisa Tuohimaa haluaa liittää itsensä kotimaalarien joukkoon, jonka suuruudeksi hän ehdottaa satojatuhansia. Jos näin on, Vimpelin kirjaston mainioilla pienoisnäyttelyillä on hyvä tulevaisuus, ja kävijöille riittää mielenkiintoista katsottavaa.
–Minun laillani iso joukko ihmisiä maalaa harrastuksekseen, Tuohimaa sanoo.
Hän arvelee harrastuksen saavan pontta siitä, että jotkin asiat ja tuntemukset ovat vaikeita sanoittaa.
–Maalaaminen toimii kuin toisena puhekielenä. Minulle harrastuksessa ei lopputulos niinkään ole tärkein, vaikka se tähdellistä on, vaan itse tekeminen ja se, kuinka työ vie mukanaan jonkin uuden äärelle.
Runsaat parikymmentä Tuohimaan teosta 2020-luvulta liittyvät suurimmalta osalta luontoon ja eläimiin, jotka harrastajamaalarin mukaan ovat tulleet tauluihin vähän varkain. Sudenkorentoa olisi ehkä vaikea taulusta hahmottaa, ellei tekijä viittaisi siihen lyhyessä tekstissä. Kutakin taulua avaa lyhyt teksti.
–Yhä abstraktimpaan suuntaan olen mennyt alun tarkasta esittämisestä, tekijä toteaa. Toki kissa on kissa, vaikka mirrilauma olisi miten naiivin näköinen ja pitkäkaulainen. Olen kissaihminen. Vaikka olen yhteen tauluun koiratkin saanut, ja ne vieläpä näyttävät jonkin rotuisilta, en koirien päälle ymmärrä.
Yli 30 vuotta Seinäjoella asuneelle Tuohimaalle näyttely on ensimmäinen. Hänen sairaanhoitajan työpaikkansa on keskussairaalassa kirurgian ja ortopedian klinikalla. Tuohimaa on kouluttautunut erikoisjalkahoitajaksi, ja sairaanhoitajan työn ohella hän ottaa kerran viikossa jalkahoitoa tarvitsevia vastaan Jalankehrä-yrityksensä nimissä.
Työkaverit houkuttelivat häntä töiden esillepanoon muuallakin kuin Facebook-esittelyssä. Kun idea rupesi tuntumaan Tuohimaastakin hyvältä, osoittautui, että sopivimpaan näyttelypaikkaan, Seinäjoen kirjastoon oli kahden vuoden jono. Vimpelin kirjasto tuntui toiseksi parhaalta paikalta, ja omalta sekin, onhan Tuohimaa ”Sääskestä kotoisin”. Veli asuu Vimpelin Sääksjärvellä edelleen, ja sisaruksilla on siellä metsäyhtymä.
–Juha oli avussa taulujen ripustamisessa kirjaston hyllyjen yläpuolelle. Aivan hirveä homma tikkailla kiipeily oli, kun tauluja ei meinannut millään saada suoraan, Tuohimaa kertoo.
–Ahdashan tila näyttelyille on, mutta kirjasto tuo taulut ihmisten pariin. Kun on tauluja kotona katsonut, jännitti, miltä ne kirjastossa näyttävät. Ihan tyytyväinen olen, vaikka kotona Seinäjoella jäivät seinät autioiksi. On pitänyt hiki hatussa ruveta maalaamaan uutta.
Vuokko Pajala
Lue myös
