Nousu Tapolanvuorelle hengästyttää, eikä vähiten siksi, että perillä avautuu mystinen metsän otusten valtakunta. Olen saapunut ITE-taiteilija Tapio Aution ateljeehen Lappajärvelle ja tunnen seisovani pyhällä maalla. 31 vuoden taiteellinen työ avautuu poliisina uransa tehneen Aution tiluksilla.
Taiteilija kävelee edelläni tottuneen rivakasti huoneesta toiseen kertoillen teoksista. Itse joudun katsomaan jalkoihini ja varomaan askeleitani jyrkissä kiviportaissa ja ajoittain epätasaisessa maastossa samalla, kun yritän saada vihkooni ylös kaiken olennaisen ja vähän ylimääräistä. Huomaan nopeasti, että täällä puhuu vuosikymmenten, ellei jopa vuosisatojen viisaus. Tapolanvuoren kierros on matka ihmiselämän ympäri ja sen ytimeen. Kaiken näkemänsä sisäistämiseen tarvitsee enemmän aikaa, kuin mitä minulla on käytettävissäni.
Käymme ”perhososastossa”, missä Aution mukaan vallitsee voimakas energia. Hän näkee perhosen kuvaavan ihmisen elämää sekä sitä, miten kuollessa henki lähtee ihmisestä perhosen lailla.
Autio esittelee Kalevala-aiheisen luolan, mustan lampaan huoneen sekä muita eri teemojen ympärille rakennettuja tiloja. Kalevalasta hän nostaa esiin Väinämöisen laulamassa Joukahaista suohon ja viittaa sen yhteydessä sanojen voimaan: sanoilla voi sekä satuttaa että kiittää.
Kysyn kristillisten teemojen, Kalevalan sekä muiden henkisten aiheiden yhdistämisestä ja miten ihmiset ovat ottaneet sen vastaan.
–Korostan henkisyyttä ja henkistä kasvua. Jokainen muodostaa oman näkemyksensä. En itse puhu Jumalasta vaan suuresta voimasta. On minua haukuttu ja sanottu hulluksi, mutta on myös kehuttu ja kutsuttu neroksi.
Autio kertoo elämänkokemuksen karaisseen häntä kaikenlaiselle palautteelle.
–Erilaisuus on seurannut elämässäni. Työpaikalla oli aina minä vastaan muut. Minulla ei ole muuta vastustajaa, kuin minä itse eikä itseään pääse karkuun. Se, että saa ja uskaltaa olla oma itsensä, on elämän suola.

”Kirkkosalissa moni on kokenut rauhaa”
Autio puhuu myös koulukiusaamisen seurauksista ja esittelee pihalla aiheeseen liittyvän veistossarjan, missä yksi susi on jätetty lauman ulkopuolelle. Keskustelunaiheet teosten äärellä vaihtelevat anteeksiannosta valtaan, rahaan ja kuolemaan, jonka taiteilija on joutunut kohtaamaan poliisin työssään. Aution ateljee tuntuu olevan paikka, missä ihmiset avautuvat hyvin henkilökohtaisista ja kipeistä asioista ja varsinkin kirkkosalissa moni on Aution mukaan kokenut rauhaa ja hyvää oloa. Tilassa on vihitty useita pareja.
Vierailen myös tuonelassa, 50 metriä pitkässä tunnelissa, jossa hyvä ja paha kohtaavat. Kuoleman teemat kuljettavat vierailijan elämän päätepisteeseen, sinne missä murheita ei enää ole. Käytävä päättyy vihreään laaksoon ja metsänäkymään.
Huhtikuussa 70 vuotta täyttänyt Autio valottaa myös uusia projektejaan ja esittelee prototyypin kivipeikosta, joita suunnittelee tekevänsä metsään. Hän ideoi ohimennen myös oman hautakiven tekemistä valmiiksi. Autio kertoo kunnioittavansa metsurien työtä ja elämäntapaa ja siksi haluaakin tulla kuvatuksi metsurin vaatteissa.
–Se on fyysisesti raskasta työtä, ne on kovakuntoisia poikia. Yritän itsekin pysyä jonkunlaisessa kunnossa, hyötyliikunta on tärkeää. Ihmisen pitää liikkua joka päivä.
Autio kertoo, että kesäisin vieraita Tapolanvuorella käy mukavasti. Ateljee Tapio Autio on auki juhannuksesta elokuun loppuun kello 10–18 sekä muina aikoina sopimuksen mukaan.
Marleena Lillstrang








