Evijärven tukkimieskämpällä kokoonnuttiin 23. toukokuuta muistelemaan Pauli Koskipuistoa ja juhlistamaan hänestä kootun elämäkertakirjan julkaisua. Paikalle saapui yli 50 henkeä, eikä tunnelma jäänyt jäykäksi. Kahvipöydissä selailtiin kirjaa, vaihdettiin muistoja ja vähän väliä kämpällä raikui nauru, kun joku muisti taas uuden Paulin sutkauksen.
Tunnelmaa täydensivät Järviseudun pelimannien tutut sävelet. Monelle ne palauttivat mieleen ajat, jolloin Pauli itse istui haitari sylissään, kupletti valmiina ja pilke silmäkulmassa.
Kirjan on koonnut Evijärvi-seura. Hanketta olivat käynnistämässä muun muassa seuran puheenjohtaja Sami Kangasmetsä, Sanna Kivimäki ja Päivi Kultalahti.
–Reilu kaksi vuotta sitten ajatus kypsyi, että ruvetaan keräämään näitä talteen, Kangasmetsä kertoo.
Aineistoa koottiin perinneilloissa, tarinatuokioissa ja sähköpostien kautta. Koskipuiston sukulaiset antoivat käyttöön valokuvia, kasetteja, lehtileikkeitä ja muita muistoja vuosien varrelta.
Työ ei kuitenkaan ollut aivan yksinkertaista.
–Paulihan vähän varioi niitä juttuja tilanteen mukaan. Samastakin tarinasta saattoi olla monta versiota, Kangasmetsä naurahtaa.
Kirjan nimeksi valittiin Paulin palkeet soivat elämää, eikä nimi olisi juuri paremmin voinut osua kohdalleen.
Kuplettilaulaja ja monen toimen mies
Vuonna 1930 Evijärven Jokikylässä syntynyt Koskipuisto muistetaan ennen kaikkea hanuristina, kuplettilaulajana ja ehtymättömänä tarinankertojana. Hän teki leipätyönsä ensin metsurina ja myöhemmin kutomoyrittäjänä, mutta huumori seurasi mukana joka vaiheessa.
–Lopetin kutomisen, kun matoilla oli kysyntää, mutta ei menekkiä, Pauli tapasi tokaista.
Puolisonsa Liisan Pauli löysi naapurikylä Särkikylästä. Perheeseen syntyi yksi poika ja myöhemmin kolme lastenlasta, joille ukki jäi mieleen lämpimänä ja aina mukana olleena ihmisenä.
Hanurinsoittoa festivaaleilla, kyläjuhlissa ja jokiretkillä
Musiikki oli Paulille enemmän kuin harrastus. Se oli raskaan työn vastapaino ja elämäntapa. Koskipuisto esiintyi vuosikymmenten ajan Kaustisen kansanmusiikkifestivaaleilla, Speleissä sekä lukemattomissa juhlissa ja tapahtumissa Evijärvellä ja lähiseudulla. Hän esiintyi yksin tai hanuriporukoissa, vaikka pitikin itseään ennemmin kuplettilaulajana kuin varsinaisena hanuristina.
Lastenlapset Laura ja Mika muistavat erityisesti ukkinsa elämäniloisena ihmisenä, jolla oli aina aikaa lapsille ja haitari usein mukana.
– Se oli melkein ehto, että haitari oli veneessä mukana, he muistelivat.
Jos tunnelma sattui kohdalleen, Pauli saattoi kesken souturetken pysäyttää veneen ja vetää kupletin keskellä jokea. Hanurinsoitto kuului muutenkin Jokikylän maisemaan, ja monet muistavat edelleen, kuinka sävelet kantautuivat kesäiltaisin pitkälle kylälle.
Kangasmetsän mukaan juuri nopeissa sutkauksissa oli Paulin huumorin ydin.
–Ne olivat semmoisia tilanteeseen sopivia väläyksiä. Ja tärkeää oli sekin, ettei niillä loukattu ketään. Useimmiten Pauli nauroi itselleen, hän kertoo.
Leevi Norrena
Paulin sutkautuksia
Pauli oli autoa ostamassa, ja myyjä kehui auton olevan vielä kaksilla renkailla.
–Kyllä niitä vähintään neljä pitää olla, Pauli totesi.
Pauli ei pitänyt viskin mausta, ja kaveri neuvoi nauttimaan sen pitkässä vedessä. Myöhemmin kaveri kysyi, auttoiko neuvo.
–Ei siitä tullut mieluista pitkässäkään veessä. Menin jokeen kaulaa myöten, mutta ei se sittenkään maistunut.
Pauli pyysi kaveria tuomaan Pohjoisesta poronsarviuutetta. Myöhemmin kysyttiin, oliko siitä ollut apua.
–Ei nyt varsinaisesti, mutta pirusti rupesi tekemään mieli jäkälää.
Pauli kävi yhden talven Ruotsissa töissä. Häneltä kysyttiin myöhemmin, miksi mies palasi takaisin Suomeen.
–Se oli oikeastaan pakko. Suomen unohdin, enkä ruottia oppinut.
Pauli lopetti lottoamisen, kun alkoi miettiä mahdollista päävoittoa.
–Jos tulisi vaikka miljoona, niin mitä sillä sitten tekisi? Ei sitä saisi Kirsilässä pieniksi missään.
Pauli kysyi kerran kaupalla tuttavaltaan, soittaako Gallupista koskaan. Hän kertoi, että hänelle oli soitettu mielipidetutkimuksesta ja kysytty ensimmäiseksi, millainen auto hänellä on.
–Mersu. Ostin sen kaksi viikkoa sitten, Pauli oli vastannut.
–Minkämallinen? kysyjä jatkoi.
–Ja paljonkos uusi Mersu maksoi?
–En minä nyt muista. Kun ostin siinä samalla muutakin, Pauli vastasi.
Pauli seurasi maailman tapahtumia omalla tavallaan myös 1990-luvulla, kun hiv ja aids olivat jatkuvasti uutisissa ja valistuskampanjoita näkyi kaikkialla. Lahdenkylässä toimi silloin Partner-moottorisahojen myynti ja huolto.
– Saattaapi loppua Lahenkylän mieheltäkin sahakaupat, kun kukaan ei tohi vaihtaa partneria, Pauli pohti.
