Lappajärven Yrittäjien aamupalatilaisuudessa torstaina 22. toukokuuta keskusteltiin kunnan ja yrityskentän ajankohtaisista kuulumisista. Tilaisuudessa käytiin läpi kuntabarometrin tuloksia sekä kuultiin Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Jani Takamaan katsaus alueen yritysten tilanteeseen ja työllisyyskehitykseen.
Suomen Yrittäjien joka toinen vuosi toteuttama Kuntabarometri mittaa yrittäjien tyytyväisyyttä kuntien elinkeinopolitiikkaan. Vt. kunnanjohtaja Maria Ahvenniemi totesi kuntabarometrin tulosten olevan Lappajärven osalta kaikkea muuta kuin mairittelevia.
–Tulokset otetaan vakavasti, Ahvenniemi painotti.
Valonpilkahduksena hän nosti esiin yrittäjien äänestysaktiivisuuden, joka oli korkeinta vuosiin.
–Tästä on suunta vain ylöspäin.
Kunnan strategiatyön Ahvenniemi mainitsi olevan parhaillaan päivitysvaiheessa.
–Olemme arvioineet, saadaanko strategia vielä kesäkuun valtuustoon. Nyt on kuitenkin parasta pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä elinvoiman edistämiseksi tulee tulevaisuudessa tehdä ja mitä kuntatalouden tilanne mahdollistaa, totesi Ahvenniemi.
Kunnan taloustilanne haastaa päätöksentekoa. Ahvenniemen mukaan maanantain kunnanhallituksen kokouksessa käsitellään säästötoimia ja talouden sopeuttamista.
–Alkuvuosi on verotulojen osalta kehittynyt heikosti. Pitkään jatkunut alavireinen taloussuhdanne ja Verohallinnon takautuvat kiinteistöveropäätökset näkyvät verokertymässä, ja tämä aiheuttaa sopeuttamistarvetta.
”Nuorten yrittäjyyden edistämiseksi on käynnistetty hankkeita”
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Jani Takamaa pohti myös puheenvuorollaan kuntabarometrin tuloksia.
–Herkällä korvalla kannattaa kuunnella ja pohtia, mikä mättää. Vastauksia tuli 42, eli suhteellisen moni kuitenkin vastasi kyselyyn. Kannattaa panostaa niihin asioihin, jotka näyttävät kyselyn perusteella olevan vialla, Takamaa sanoi.
Takamaa muistutti, että Etelä-Pohjanmaalla yritysrakenne perustuu vahvasti pieniin yrityksiin. Samalla hän nosti esiin kasvavan ilmiön, jossa yrittäjyys yhdistyy palkkatyöhön.
–Monityöllisiä on Suomessa jo 136 000, ja määrä kasvaa. Eli moni tekee töitä samaan aikaan yrittäjänä ja palkansaajana.
Yritysten määrä on valtakunnallisesti kasvussa, ja myös nuorten kiinnostus yrittäjyyteen on vahvistunut.
–Tutkimuksen mukaan joka toinen nuori voisi ajatella toimivansa yrittäjänä. Tämä täytyy muistaa, Takamaa sanoi.
Hän muistutti kuitenkin, että Etelä-Pohjanmaa on jäänyt yrittäjyysmaakuntana jälkeen aiemmasta maineestaan.
–Olimme yrittäjyysmaakuntana Suomen huonoin, mutta tähän on tartuttu, ja nuorten yrittäjyyden edistämiseksi on käynnistetty hankkeita.
Huolestuttavia signaaleja
Talouden näkymistä Takamaa nosti esiin myös huolestuttavia signaaleja.
–Noin 1 300 yritystä on lopettamassa ja vajaa 1 000 on aloittamassa. Lopettaneiden yritysten määrä on kasvanut, hän sanoi.
Talouskasvu ja kotitalouksien kulutus ovat hänen mukaansa pysähdyksissä, vaikka inflaatio on laskenut ja ostovoima vahvistunut.
Takamaa kritisoi Suomen korkeaa verotusta ja julkisten menojen kasvua.
–Jos verottamalla saataisiin maa nousuun, olisimme jo maailman kärkeä, hän totesi.
Positiivistakin kehitystä alueelta löytyy: työllisyysaste on edelleen korkea. Samalla väestörakenne luo kuitenkin merkittävän haasteen tulevaisuudelle.
–Työikäinen väestö vähenee yli tuhannella hengellä. Eläkkeelle jää enemmän väkeä kuin uusia ikäluokkia tulee tilalle. Jotkut peitonheilutustalkoot pitäisi nyt ehkä laittaa pystyyn, että väkeä riittäisi jatkossakin, pohti Takamaa.
JPYP:N terveiset tilaisuuteen toi yritysneuvoja J-P Rintamäki. Lisäksi tilaisuudessa esittäytyi kunnan uusi viestintä- ja elinvoimakoordinaattori Krista Mård.



