Leppälintu varoitti!
ERÄÄNÄ kauniina heinäkuisena päivänä muutama viikko sitten lähdin kävelemään. Aurinko helotti kirkkaalta taivaalta ja ilma

ENSI PYHÄN kirkkovuoden aihe on kirjoituksen otsikkona ”Itsensä tutkiminen”. Mitä se on, miksi se on
SIITÄ on lähes kymmenen vuotta, kun viimeksi muutimme asuntoa. Muuttokuorman tekeminen, uuteen kotiin asettuminen ja
PITÄKÄÄ huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin
HYVÄT ystävät. Jumala on antanut meille sanansa ja lakinsa oppaaksemme elämäämme varten, että pääsisimme perille
KESÄN aika on lomailun ja matkustelun aikaa. Se on myös suurten hengellisten juhlien aikaa. Monet
ENSI SUNNUNTAIN evankeliumissa kerrotaan rikkaasta miehestä, joka oli omasta mielestään elänyt nuhteettomasti, täysin Jumalan käskyjen
JEESUS kehottaa (Matt. 7:13: ”Menkää ahtaasta portista sisälle Sillä se portti on avara ja tie
WILLIAM Boothin (1829–1912), Pelastusarmeijan perustajan, yli sata vuotta sitten saama profetia liittyi siihen, minkälainen maailma

ERÄÄNÄ kauniina heinäkuisena päivänä muutama viikko sitten lähdin kävelemään. Aurinko
ENSI PYHÄN kirkkovuoden aihe on kirjoituksen otsikkona ”Itsensä tutkiminen”. Mitä
PITÄKÄÄ huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka
HYVÄT ystävät. Jumala on antanut meille sanansa ja lakinsa oppaaksemme
ENSI SUNNUNTAIN evankeliumissa kerrotaan rikkaasta miehestä, joka oli omasta mielestään
JEESUS kehottaa (Matt. 7:13: ”Menkää ahtaasta portista sisälle Sillä se
WILLIAM Boothin (1829–1912), Pelastusarmeijan perustajan, yli sata vuotta sitten saama
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.