Kultturikuokka kokoontui Evijärven Tuuhetissa – Tavoitteena koota teemareittejä matkailijoille
AISAPARI kokosi Kulttuurikuokka-hankkeen käsityö-, taide- ja designteemaisen porukan Evijärven Tuuhettiin 8. marraskuuta. Paikalla oli monta

SUNNUNTAINA Järviseudun ruokapaikoissa esille katetaan isänpäivälounas. Joulupöytien sesonki on myös käynnistymässä. Pöydissä on tarjolla lähiruokaa,
LOKAKUUN puolivälissä Rolls alkoi tarjota lounasta Vimpelin keskustassa. Kolmen viikon jälkeen yrittäjä Elina Pyhälahti on
LAPPAJÄRVEN ja Järviseudun matkailupalveluita täydentää omalta osaltaan keväällä alkanut Aquarius Resortin toiminta. Tuolloin yrittäjät Kristian
LAPPAJÄRVELLÄ vietettiin valtakunnallista nuorisotyön viikkoa, jonka teema on tänä vuonna Tätä on nuorisotyö, ja tavoitteena
Finnlamelli on kehittänyt hirsisen oppimisympäristön, joka toimii käyttötarpeen mukaan niin kouluna kuin päiväkotinakin. Suunnittelun lähtökohtana
ALAJÄRVEN Kesportin kauppias Lauri Joensuu tietää, mitä asiakas tarvitsee valitakseen paikallisen myymälän. –Laajan valikoiman, erinomaisen
EVIJÄRVEN kunnanhallitus päätti kokouksessaan 9. lokakuuta solmia 10-vuotisen vuokrasopimuksen Sillankorvan leirintäalueesta Vilami Oy:n kanssa. Evijärven
YRITYSTEN toimintakentässä on monenlaisia haasteita: koronasta ei ole kunnolla vielä selvitty, sitten tulivat sota, inflaatio ja taantuman enteet. Järviseudun yrittäjäyhdistyksissä on huolta paikallisista palveluista.

AISAPARI kokosi Kulttuurikuokka-hankkeen käsityö-, taide- ja designteemaisen porukan Evijärven Tuuhettiin
SUNNUNTAINA Järviseudun ruokapaikoissa esille katetaan isänpäivälounas. Joulupöytien sesonki on myös
LOKAKUUN puolivälissä Rolls alkoi tarjota lounasta Vimpelin keskustassa. Kolmen viikon
LAPPAJÄRVEN ja Järviseudun matkailupalveluita täydentää omalta osaltaan keväällä alkanut Aquarius
LAPPAJÄRVELLÄ vietettiin valtakunnallista nuorisotyön viikkoa, jonka teema on tänä vuonna
Finnlamelli on kehittänyt hirsisen oppimisympäristön, joka toimii käyttötarpeen mukaan niin
ALAJÄRVEN Kesportin kauppias Lauri Joensuu tietää, mitä asiakas tarvitsee valitakseen
EVIJÄRVEN kunnanhallitus päätti kokouksessaan 9. lokakuuta solmia 10-vuotisen vuokrasopimuksen Sillankorvan
YRITYSTEN toimintakentässä on monenlaisia haasteita: koronasta ei ole kunnolla vielä
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.