Seuraava tapahtuma:

Kyläseura kokousti uusien hankkeiden tiimoilta: ”Suunnitelmilla on tapana toteutua”

Antti rintamäen visualisointi tornista.
Lakiksen näkötorniin saataneen Vimpeli-kyltti. Antti Rintamäen visualisointi tornista.
Antti rintamäen visualisointi tornista.
Lakiksen näkötorniin saataneen Vimpeli-kyltti. Antti Rintamäen visualisointi tornista.

Kyläseuralla oli kokous keskiviikkona 22. lokakuuta, ja esityslistalla oli monia mielenkiintoisia asioita. Ensimmäisenä käsiteltiin ajatusta itsenäisyysjuhlan järjestämisestä Lakis-Areenalla. Perinteisesti juhla on pidetty päivällä seurakuntatalolla, eikä tuota perinnettä ole tarkoitus muuttaa. Areenalle kaavaillaan sen sijaan iltajuhlaa, jossa katsottaisiin Linnan juhlia isolta valkokankaalta ja ehkä tanssahdeltaisiinkin saman musiikin tahdissa. Tälle vuodelle kyläseuralta ei vielä löydy paukkuja juhlan järjestämiseen, mutta ajatusta kehitetään eteenpäin yhdessä kunnan ja reserviupseerien kanssa.

Kyläseura on hakenut Järviseutu-säätiöltä apurahaa erilaisten kulttuuritapahtumien järjestämiseen ja myös Töysän Säästöpankkisäätiöltä toiminta-avustusta samaan tarkoitukseen. Apurahojen ja avustusten turvin järjestetään tapahtumia, joissa voi esiintyä esimerkiksi musiikkiyhtyeitä tai tunnettuja esitelmöitsijöitä, ja joihin on vapaa pääsy tai ainakin kohtuullinen pääsymaksu. Kyläseura on jo sopinut kahdesta esitelmöitsijästä ensi keväälle: Maxim Fedorov ja Teemu Keskisarja. Lisäksi tutkitaan mahdollisuutta järjestää kansanmusiikkiyhtye Tallarin konsertti. Muina mahdollisina puhujina on vilauteltu muun muassa Maarit Tastulaa ja Heli Karhumäkeä.

Lakis-Areenan Joulutori on jo muodostunut perinteeksi, ja tänä vuonna se järjestetään lauantaina 29. marraskuuta kello 11–15. Ovet avataan myyjille klo 10 valmistelua varten. Vedon ja kunnan palkintojenjakotilaisuus pyritään pitämään vasta kello 15 alkaen, jotta myyjillä on rauha tehdä kauppaa koko tilaisuuden ajan. Joulutorilla julkaistaan Vimpelin Joulu, paikalla on tietenkin joulupukki, järjestetään pika-arpajaiset sekä erikseen kinkkuarpajaiset. Joulumusiikki johdattaa kävijät sopivaan tunnelmaan, ja ehkäpä saadaan pelimannejakin esittämään muutama kappale.


Teemallisia tupailtoja järjestetään syksyn aikana ainakin kaksi: keskiviikkona 12. marraskuuta kello 18 alkaen Eija Pippolan johdolla pohditaan varautumista kylillä eri tilanteisiin ja keskiviikkona 3. joulukuuta katsotaan itsenäisyysviikon kunniaksi dokumenttielokuva Kaukokatseinen Mannerheim. Tilaisuus alkaa tuttuun tapaan nisukahveilla kello 17.30, ja elokuva alkaa kello 18.


Hankkeet olivat myös asialistalla, ja sihteeri kertoi niiden tilanteesta. Digihankkeessa on säästetty merkittävä  summa tekemällä asennukset itse. Päätettiin tehdä muutoshakemus, jossa käyttämättä jääneillä rahoilla parannetaan näyttämövalaistusta, hankitaan parempi infonäyttö, kopiokone, modernit valvontakamerat, mahdollisesti älyvalaistusta ulkoalueelle ja lisää älylukkoja. Muutoshakemuksen valmistelussa menee oma aikansa, eikä ole varmaa, että se hyväksytään.

Uutena hankkeena on jätetty hakemus Katajalahden venesataman toiminnallisuuden parantamisesta. Suunnitelmaan sisältyy varaston rakentaminen, veneenlaskuluiskan uusiminen, istutuksia sekä perinneaidan rakentaminen alueen etelärajalle.

Kuntoportaiden ja näkötornin LED-valot ovat elinkaarensa päässä ja ne uusitaan kansalaiskeräyksen, kunnan ja kyläseuran yhteisrahoituksella. Kunnan puolelta ehdotettiin myös ison VIMPELI-valokyltin asentamista näkötorniin – ja sehän sopii kyläseuralle mainiosti. Lisäksi keskusteltiin näkötornin arkkitehtuurivalaisusta ja Antti Rintamäki visualisoi, miltä valaistu kyltti ja paranneltu tornin valaistus näyttäsi käytännössä.

Heikki Salmela

Luitko jo nämä?

Jaa Somessa

Jätä kommentti