Ensimmäisenä tuli mieleen, että syksyhän on sadonkorjuun aikaa, mutta heti perään huomasin, että eihän minulla mitään satoa ole korjattavana. Mustikat, hunajat ja omenat on korjattu jo kesällä, joten se siitä. Vaimo arveli, että sienestys on parasta syksyllä ja onhan sekin sadonkorjuuta. Puolukassa käynti kuulaassa metsässä on tietysti myös ihan hauskaa. Nyt vain nyppi oikein kunnolla, kun muutaman kerran haahuilin pitkin metsiä löytämättä juuri mitään ja Facebook oli täynnä kuvia, joissa saaliina oli sankokaupalla puolukoita muutaman tunnin poiminnan tuloksena. Sääskien, paarmojen ja muiden ötököiden häviäminen on syksyn hyviä puolia. Toisaalta hirvikärpäset hyökkäävät yleisen syyttäjän lailla päälle, jos liikkuu hirvien oleskelupaikoilla.
Tekoäly puolestaan arveli parasta syksyllä Vimpelin alueella olevan luonnon ja listasi geoparkin, kraatterinreunan, Lakeaharjun näkötornin ja kuntoportaat. Tekoäly kehotti myös tutustumaan pesäpallomuseoon, suksimuseoon, pyöreään kirkkoon ja Vimpelin sotakoulun muistomerkkiin. Lopuksi tekoäly arveli, että syksy on hyvää aikaa patikoinnille ja makkaranpaistolle alueen monilla laavuilla. Noo, ei kai noissa ehdotuksissa mitään vikaa ole.
Nythän on niin, että joku tykkää kesästä, joku syksystä, joku talvesta ja joku keväästä ja makuasioista on turha kiistellä. Toisaalta syksy ja muut vuodenajat tulevat ja menevät tykkäsi niistä tai ei. Syyskuu on vielä jokseenkin lämmintä ja valoakin riittää illan tunneille. Lokakuun alussa alkaa ruska ja se on monille parasta aikaa ja sitä kelpaa kuulaana syyspäivänä ihailla vaikka Lakeaharjun näkötornista. Ensimmäiset yöpakkaset tulevat viimeistään lokakuussa ja ne saattavat jäädyttää matalat lahdet luisteltaviksi peilikirkkaalla jäällä. Pikkupoikana se taisikin olla syksyn parasta antia.
Marraskuussa ilmat sen kuin kylmenevät ja illat pimenevät yhä nopeammin ja ensi lumi sataa viimeistään silloin. Muikunkudun odottelu ja alkaminen olivat aikoinaan jonkinlaisia syksyn kohokohtia. Muikkua kalastettiin ja saatiinkin suuria määriä ja hetken muikkuja syötiin paistettuina, halstrattuina, savustettuina ja suolattunakin. En kuitenkaan sanoisi, että muikunkutu on parasta syksyssä vaikka ihan mukavat muistot lapsuuden kutupyynneistä jäikin. Onkohan niin, että loppusyksystä parasta onkin joulun odotus?
Heikki Salmela
