Alajärvellä on päättyneen kesän aikana tehty töitä esteettömyyden lisäämiseksi. Suojateiden reunakiviä on madallettu ja pyöräteiden reunoja laskettu niin, että pyörätuolilla liikkuminen on nyt mahdollista.
Järvi-Pohjanmaan vammaisneuvostolle tuli uuden, Koskenvarrelle johtavan pyörätien valmistumisen jälkeen useita yhteydenottoja, että suojateiden reunojen kivet olivat liian korkeita, ja pyörätuolilla liikkuessa jalkateline tökkäsi kiven reunaan estäen liikkumisen. Ne olivat hankalia myös rollaattoria käyttäville ja muille huonosti liikkuville.
–Koska me saimme yhteydenottoja liittyen myös uimahallin ja kuntosalin tilojen sekä muiden keskustan kohteiden kuten kaupungintalon esteettömyyteen liittyen, otin yhteyttä kaupungin kuntatekniikan päällikkö Juuso Pikkukankaaseen asian tiimoilta, kertoo kaupungin edustajana vammaisneuvostossa toimiva Jukka Pekka Finnilä.
–Hän otti tapansa mukaan heti onkeen ja etsi kartoittajan, joka tekee tällaisia esteettömyystutkimuksia julkisiin tiloihin. Kesällä 2024 tehtiin muutaman päivän ajan tutkimuksia keskustan alueella ja tutkittiin muun muassa pyöräteiden, suojateiden ja liikennemerkintöjen toimivuutta. Raportissa oli paljon pientä hienosäätöä tarvitsevia kohteita, mutta oleellisimpiin asioihin tartuttiin ensin.
Uuden pyörätien suojateitä muokattiin niin, että reunakiviä hiottiin matalammiksi ja siirtymiä tien päissä loivennettiin kulkemisen helpottamiseksi. Muutostöitä tehtiin myös Shellin risteyksessä sekä uuden hautausmaan luona.
–Valtavan tärkeää oli, että ihmiset ottivat yhteyttä ja ovat aktiivisia. Kaupunki tarttui toimeen ja muutokset saatiin aikaan, iloitsee Finnilä.
Kaupungintalo on yksi kohteista, joissa esteettömyys ei täysin toteudu.
–Se on Aalto-kohde, joten kovin paljon siellä ei voida muutostöitä tehdä, mutta taakse on lisätty luiskaa ja sähköinen ovenavauspainike.
–Uimahallilla ja kuntosalilla on myös tehty jo parannuksia käyttäjien toiveiden mukaan, mutta esimerkiksi väestönsuojassa olevia kuntosalilaitteita ei liikuntaesteinen pääse käyttämään, koska ovessa on porrastus ja luiska veisi liikaa tilaa.
Yhteydenottoja tulee myös yksityisistä rakennuksista ja kauppakeskuksista.
–Niiden osalta vammaisneuvosto voi viedä viestiä omistajille, mutta ihmisten kannattaa myös kertoa puutteista suoraan yrittäjille ja omistajille, sanoo Jukka Pekka Finnilä.
Vammaisneuvostoa tulisi kuulla rakennettaessa, mutta mikä on todellisuus?
Yksi vammaisneuvoston tehtävistä on toimia esteettömyyden konsultoijana rakennushankkeissa. Se ei kuitenkaan juuri toteudu, sanoo Finnilä.
–Kaupunginhallitus ja tekninen toimi ovat saaneet ohjeet järjestää yhteinen palaveri vammaisneuvoston kanssa suunnitteluvaiheessa esteettömyyden tarkentamiseksi, mutta kuuleminen ei ole toteutunut esimerkiksi uuden Paavolan koulun rakennuksen osalta. Ajattelisi, että ei olisi mahdotonta tällaista tunnin palaveria toteuttaa. Meille vastattiin vain, että arkkitehtitoimisto on huomioinut lakisääteisen esteettömyyden. Toivottavasti ratkaisut ovat toimivia, eikä tarvitse alkaa jälkikäteen korjailemaan.
Vammaispalveluiden kuljetukset hiertävät – ”Kaikki on mullin mallin”
Hyvinvointialueen vammaispalveluiden kuljetukset ovat olleet viime aikoina kriisissä ja ne ovat näkyneet myös yhteydenottoina vammaisneuvostolle. Henkilöille lakisääteisesti kuuluvia palveluita ja sovittuja, tilattuja ja maksettavia kyytejä on jäänyt saamatta. Finnilä on ollut mukana eri instanssien asiaa koskevissa neuvotteluissa.
–Kun keskusteltiin, mitä puutteita palveluissa on ja miten esimerkiksi kuljetuspalveluiden tulisi toimia, muutoksia tuli, mutta ei niitä, mitä oli toivottu. Kaikki on mullin mallin.
Taksiasiassa haasteita on useita. –Omakuljettajamalli olisi asiakkaan näkökulmasta toimivin, koska hän oppisi tuntemaan asiakkaitaan ja tietämään, mitä on huomioitava kenenkin kanssa. Taksinkuljettajien tulisi olla moniosaajia ja myös avustaa asiakkaita asioinnissa, kun omaa avustajaa ei saa mukaan. Tällä hetkellä palveluntuottajia ei ole tarpeeksi. Kilpailutuksessa hinnat on painettu niin alas, että yrittäjät eivät välttämättä tartu tarjottuihin kyyteihin, koska se ei enää kannata. Jos kilpailutuksessa on mukana, kyydit kyllä pitäisi ottaa vastaan eikä priorisoida muita ajoja ja jättää ihmisiä pulaan. Hyvinvointialueen nykyisessä taloustilanteessa yhtälö on vaikea.














