Alajärven ja Vimpelin lukioilla on ollut vaihto-oppilasyhteistyötä Japanin kanssa vajaan 10 vuoden ajan. Se rikastuttaa koulun arkea ja tuo uusia näkökulmia niin opiskeluun, suomalaisuuteen kuin elämäänkin.
Elokuussa Alajärvellä vietti kaksi viikkoa neljä japanilaisnuorta; Hikaru Kurita, Take Hase, Koki Miyashita ja Mizuho Nagata tokiolaisesta Jiyu Gakuenin lukiosta.
Japanissa lukiolaisen elämä on monin tavoin erilaista kuin Suomessa. Esimerkiksi tässä yksityisessä lukiossa osa nuorista on opintojensa aluksi rakentanut itselleen pulpetin ja tuolin. Oppilaat osallistuvat joka päivä koulun siivoukseen ja valmistavat koululounaan vuorollaan. Koululla on oma puutarha, jonka hoitamiseen opiskelijat osallistuvat. Koulupäivät jatkuvat neljään, minkä jälkeen on kerhoja ja aktiviteetteja kuuteen saakka. Koulupuku on pakollinen.
Yksi isoimmista eroista opiskelussa on nuorten mukaan se, että heillä on opiskelussa vähemmän teknisiä laitteita kuin suomalaisilla lukiolaisilla; pääasiassa opiskelu tapahtuu perinteisesti kynä ja paperi -tekniikalla.
–Laitteiden käyttö rasittaa silmiä ja on terveydelle haitaksi. Kynän käyttäminen on hyväksi, kirjoittaminen tehostaa oppimista, pohti Mizuho Nagata.
Japanissa opiskelijoilla on oma luokka ja samalla porukalla ollaan suurin osa ajasta.
–Suomessa opiskelijat ovat enemmän erillään, meillä yhteisöllisyyttä on enemmän, huomioi Koki Miyashita.


Maailman onnellisinta kansaa ihmettelemässä
Mizuho tuli Suomeen, koska oli kuullut, että suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Moni japanissa tietää sen.
–Suomalaiset ja japanilaiset ovat luonteeltaan samantyyppisiä, pidättyväisiä ja kunnioittavat toisen henkilökohtaista tilaa, kuvailee Koki.
Vaikka Jiyu Gakuenissa on mahdollista lähteä vaihtoon moniin maihin, Suomi on todella suosittu.
–Ystäväni oli täällä viime vuonna ja näytti hienoja kuvia, kertoi luontokuvausta harrastava Take.
Hikarun veli puolestaan oli vaihdossa Suomessa lukiovuosinaan.
Nyt valintakokeilla valittiin neljä opiskelijaa 21:sta. Koe sisälsi esseen ja haastattelun. Siinä painotettiin muun muassa englannin kielen osaamista.


Mustikat, järvimaisemat ja saunassa puhuminen ilahduttivat
Kaikki vaihto-oppilaat olivat tehneet tutkimusta Suomesta ennen tänne tuloa. Isoimman vaikutuksen Suomessa nuoriin tekivät luonto ja ihmisten vapaa tapa elää: kaikki on vähemmän muodollista.
–Japanissa tehdään todella kovasti töitä, eikä vapaa-aikaa juuri ole, kertoi Hikaru.
–Uskon, että yksi syy suomalaisten onnellisuuteen on luonto, totesi Mizuho.
–Siihen vaikuttavat myös poliittiset syyt, yhteiskunta ja se, että ihmiset ovat tyytyväisiä asioihin, Koki pohti.
Luonto, märkä nurmikko jalkojen alla, järvien kauneus, mustikoiden poimiminen ja sauna tekivät vaikutuksen nuoriin.
–Japanilaisessa saunassa ollaan hiljaa. Oli kiva istua ja jutella sekä nauttia luonnosta saunan yhteydessä, Koki kuvailee.
Alajärven kaupungin sivistystoimi toteuttaa Silta Japaniin -hanketta yhdessä FJCE:n (Finland Japan Culture and Education ry) kanssa.















