Nyt tapahtuu: Jääkärit kulttuuritoimijoina -näyttely avautuu Kauhavan Kaari-galleriassa 

Näyttely hohenlockstedtissa
Näyttely oli aiemmin esillä Hohenlockstedtissa.
Näyttely hohenlockstedtissa
Näyttely oli aiemmin esillä Hohenlockstedtissa.

Suomen Jääkärimuseo on tuottanut yhdessä Jääkäripataljoona 27:n Perinneyhdistyksen ja Huittisten museon kanssa näyttelyn ”Jääkärit kulttuuritoimijoina – esimerkkinä kuvanveistäjä Lauri Leppänen”. Näyttelyllä juhlistetaan jääkäreiden koulutuksen aloittamista Lockstedtissa 110 vuotta sitten. 

Näyttely oli esillä helmikuusta heinäkuuhun jääkäreiden koulutuspaikassa Pohjois-Saksassa, Hohenlockstedtin Museum am Wasserturm –museossa. Näyttelyn avajaisia vietettiin juhlallisin menoin helmikuun lopussa – tällä kertaa jo 75. ”Finnentagin” yhteydessä. Finnentag on perinnejuhlapäivä, johon Suomesta armeijan, reserviläisten ja maanpuolustusjärjestöjen sekä jääkäriliikkeen asiantuntijat ja harrastajat vuosittain osallistuvat yhdessä saksalaisten isäntien kanssa. Tasavuosina juhlallisuudet ovat erityisen komeat. Tällä kertaa perinnetapahtumaan osallistuivat sekä Suomen että Saksan puolustusvoimien komentajat. 

Suomessa Kauhavalla Kaari-galleriassa näyttely avautuu syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna, joka on Suomen jääkärimuseon juhlaviikonloppu. Jääkärimuseo täyttää 30 vuotta ja sitä juhlistetaan lauantaina 6. syyskuuta perinteisen jääkäriseminaarin yhteydessä. 

Jääkäritaiteilijat-näyttely on katsaus kulttuurin ja taiteen merkityksestä myös vaikeina aikoina. Koulutusjaksot ja etenkin rintama-ajat olivat rankkoja. Silti miehillä riitti aikaa ja voimia myös henkisiin harrastuksiin. Jääkäripataljoonassa palveli alusta lähtien eli vuodesta 1915 huomattava määrä taiteilijoita ja kulttuuria harrastavia sotilaita. Osa oli ammattilaisia ennen koulutukseen lähtöä, osa valitsi taiteilijatien myöhemmin. Kirjailijoiden, runoilijoiden, säveltäjien ja kuvataiteilijoiden lisäksi pataljoonassa oli oma orkesteri ja kuoro! Näyttelyssä on pääroolissa pataljoonan kuuluisin taiteilija: kuvanveistäjä, jääkärikapteeni Lauri Leppänen. Hänet tunnetaan etenkin jääkäri- ja sotilasaiheisista veistoksistaan. Mutta heitä oli monia muitakin, muun muassa Kaarlo Lamminheimo, Akseli Einola, Heikki Nurmio ja Sam Sihvo. 

Näyttely on esillä Kaari-galleriassa lokakuun loppuun saakka. 

Hanna Rieck,  

Kauhavan kaupungin museointendentti 

Ajattelija, lauri leppänen 1928

Lue myös nämä jutut

Jaa Somessa

Jätä kommentti