LaVe-TyTe 1–2 (2–4, 6–3, 0–1k)
Lappajärven Veikot menetti mahdollisuutensa ylempiin pudotuspeleihin jo ennen runkosarjan päättymistä. Keväällä tuli kolme kirvelevää tappiota, joiden jälkeen palikat loksahtivat kohdalleen ja kaikki näytti hyvältä. Viimeisen kuukauden aikana joukkueen ulkopeli alkoi tökkiä, mikä tiesi pitkää pisteetöntä jaksoa.
Erityisesti pelin avausjaksot ovat olleet myrkkyä. Toisia jaksoja on pystytty sitten hallitsemaan ja voittamaankin viimeisissä otteluissa. Jostakin syystä jaksovoitto ei ole kantanut kotiutuskilpailuihin. Niissä juoksujen yritykset ovat olleet varovaisia sipaisuja, eikä kunnon päättäväisiä suorituksia ole ollut esittää. Peleissä kaikki on mahdollista. Veikoilla oli ollut kahdessa pelissä kymmenellä lyöjällä yhtensä 30 lyöntiä käytössä, mutta yhtään juoksua ei tullut.
Kotareihin edettiin loppuviikon kahdessa kotipelissäkin. Pohjoislohkon kolmonen Tyrnävän Tempaus tarjosi mahdollisuutta emännille Veikkolassa, mutta sitä ei saatu hyödynnettyä. Vieraat aloittivat pelin terävästi siirtymällä heti kahden juoksun johtoon, mikä piti jakson loppuun asti.
Toista puolikkaalle LaVe tuli paahtavasta helteestä huolimatta pirteänä. Joukkueen ykköspalkitun Emma Mustosen johdolla Veikot johti parhaimmillaan jo 5–0. Tyrnävä tempaisi kolmannessa vuorossa kolme juoksua, mutta sitä lähemmäksi se ei päässyt. Siitä huolehti Lavettarien kakkospalkittu lukkari Aleksandra Latvala yhdessä kopparin ja heinäkuun vakuuttavimman suorittajan Neea Mattilan uljaan syöksykopin, mikä päätti käytännössä jakson tyhjentämällä pesät.
Kotijoukkueen lyönnit olivat toisella jaksolla Tyrnävän lukkari Emmi Hannuniemen korkeista syötöistä hyviä. Valitettavasti kaikki osaaminen unohtui kotiutuskilpailussa, missä LaVe jäi nollille. Tyrnävä tarvitsi vain pari lyöntiä voittaakseen pelin.
LaVe–ViU 2–1(1–3, 5–0, 2–1k)
Lohkoviitosten Veikkojen ja Viinijärven Urheilijoiden kamppailu teoreettisesta mahdollisuudesta päästä pudotuspeleihin oli saman luontoinen kuin tuo edellinen. LaVen peli alkoi surkeasti. Ensimmäisessä vuorossa ainoastaan kolme lyöjää pääsi käymään mailan varressa. Kun tuollaista sisävuoroa seuraa monta kertaa myös virheitä räpylän kanssa, niin vaikea siitä on nousta enää kuiville.
Lavettaret heräsi jälleen tauolla esittämään raikasta pelaamista. Kun lyönti kulkee ja räpylä pitää, niin niillä eväillä voitetaan takuulla. Taululla oli selvät 5–0 lukemat jakson päätösvihellyksen jälkeen.
Onneksi monen yrityksen jälkeen kotiutuskilpailussa Veikot onnistui vihdoin. Aina on kuitenkin keskimääräistä kuivempaa voittaa peli, kun puhutaan kilpaurheilusta. LaVesta onnistuivat Elli Kangas tappikumuralla ja Saaga Rautionaho loistavalla varsilyönnillä hankkimaan kahden juoksun kaulan Viinijärveen. Se oli yhtä aseeton omalla vuorollaan, kuin toisellakin jaksolla. Ainoan juoksu tuli huolimattoman heiton seurauksena.
Tämän pelin hahmo oli loistavaan vireeseen päässyt kakkospolttaja Emma Mustonen, joka jaksaa heittäytymällä hakea ja yrittää mahdottomiakin kiinniottoja. Hänen onnistumisprosenttinsa ovat sisälläkin hipovat täydellisyyttä viime peleissä. Toinen palkittu oli kärkilyöntitilaston voitosta taisteleva Saana Lahti, joka siirtää kärkietenijöitä takuu varmasti eteenpäin.
Reijo Kärnä














