PERHE istui kahvipöydässä ja katsoi keittiön ikkunasta, kun raskaasti humalainen mies eteni horjahdellen kylätiellä. Ei voi sanoa, että tietä pitkin, koska välillä kulku vei ojaan. Ojaan hän myös kaatui poliisiauton saapuessa. Ensimmäisenä autosta noussut poliisimies korjasi kulkijan talteen, toinen kaatoi astiassa olleen aineen pihanurmikolle. Kotitekoinen juoma oli niin vahvaa, että nurmi paloi pois siitä kohdasta pitkäksi aikaa.
SAMAN kylätien varrella asunut isäntä piilotti kiljuastian heinien sekaan lammashakaan. Kuinka ollakaan, lampaat löysivät sen ja käyttivät tilaisuutta hyväkseen. Emäntä huomasi eläinten käyttäytyvän jotenkin oudosti ja tuli hakemaan paikalle isäntää, joka arvasi niiden taudin syyn.
–Voi voi, mitä nyt tehdään meidän lampaille, kysyi emäntä hädissään.
–Ei mitään, vie niille aamulla vichyä, virkkoi isäntä.
Muodin edelläkävijänä
KOULUPOIKA laittoi kiljun käymään lakan kukkiessa Koirakankaantien varrella. Mesiangervolla hän sitä maustoi ja oli tyytyväinen makuun. Luokkakaverin saatua ajokortin lähdettiin poikaporukalla Kortesjärvelle juomaa maistellen. Alkoholiin tottumattomalle kilju meni jalkoihin, joten ei ihme, että ravintola Etapin pihassa poika kaatui uudet mustat farkkunsa rikki.
–Toinen housunpolvi jäi ehjäksi, sehän on oikeastaan aika tyylikästä, lohdutti toveri, joka oli aikaansa edellä, sillä muodiksi repaleiset farkut tulivat vasta vuosia myöhemmin.
AIEMMIN kiljun teosta saattoi tulla ankariakin seurauksia. Yksi lukiolainen sai rangaistukseksi määräaikaisen koulusta erottamisen. Hän otti siitä opiksi, luki ylioppilaaksi ja opiskeli arvostettuun ammattiin, missä toimi eläköitymiseen saakka. Yhtä hyvin ei käynyt sille lappajärveläismiehelle, joka oli lääkärin opissa, mutta kiljun ja muun alkoholin käytön vuoksi jätti luvut kesken. Hän osasi veren pysäyttämisen taidon ja toimi itseoppineena välskärinä. Taitojensa takia hän oli kysytty mies, jota haettiin apuun jopa kymmenien kilometrien päähän.
”Miksei sitä haise, kun kiljua oksentaa”
NÄISTÄ verenpysäyttäjän ajoista on sata vuotta, mutta seuraava tapahtui viime talvena ruokakaupassa Lappajärvellä. Kassatyöntekijä latoi asiakkaan ostokset pikavauhtia kassiin.
–Minä autan sinua, että pääset nopeammin, kun niin haiset, hän sanoi.
–Miksei sitä haise, kun kiljua oksentaa, vastasi asiakas.
Jospa asiakas kuului niihin veijarityyppeihin, joiden on tapana levittää sontaa pellolle markkinaperjantaina tai naapurinlasten lakkiaispäivinä. Kyllä maailmaan hajua mahtuu!
Tapani Tyynelä
